Eilinen pävä menikin sitten huovuttaessa. Otin työn alle sen messuilta ostamani esihuovan. Ajattelin päästä vähän helpommalla. Ainahan sitä voi niin ajatella.

 

Tässä on kuva aiemmin huovutetusta hamekankaan kuviosta. Tällehän nyt tarvitsin kaveria. Siispä valkoinen esihuopa pääsi liiviaihioksi.

Tästä ollaan lähdössä liikkeelle. Kaavan koko on mitoitettu niin, että kutistuu 30%. Virolaiset hahtuvat on aseteltu ja ei kun huovuttamaan.

Tässä siis huovutus käynnissä. Marseille saippuaa ja lämmintä vettä ikkunaverkot ja siellä välissä liivintekele. Lötköpötkön ympärille kierretään ja matonkuteilla kiinni ja pyöritystä ja paiskomista pöydälle. Kudonta/kuntosalimme kun ei ole niitä kaikista lämpimimpiä tiloja, kesti huopuminen aika kauan. Se muuten tuntuu sitten tänään hartioissa ja käsivarsissa.

Tässä kuitenkin vielä koululla otettua kuvaa lopputuloksesta. Nyt kuivuneena on vielä pikkuisen erinäköinen. Nyt on pohdinnan alla; Vuoritanko, jos niin millä kankaalla? Kanttaanko reunoja? Jos niin,  miten? Heräsipä myös ajatus, että vuoritettunahan tätä voisi vaikka tikata ompelukoneella.

No näitä vielä ehtii miettimään. Tällä hetkellä olen tyyyväinen lopputulokseen.

 

Jotta hartiat eivät vain pääsisi lepoon olen tänään sitten kirjoitellut viimetipaan jätettyä lehtijuttua Diakonian pyhästä ja sekin on tuntunut. Mutta vanha viisaus kipu lähtee sillä millä on tullutkin.

Vietin  sinistä hetkeä hiihtämässä isännän ja lasten minulle hiihtämillä laduilla. Olihan hyvä luisto, tuossa naapurin apilapellossa. Harmi kun on töissä tulossa niin tiukka työviikko, mutta jos vaikka otsalampulla varustettuna pääsisi sitten iltasellakin hiihtämään. Tästä pitää ottaa nyt kaikki irti.

 

Kirkkovuoden viimeisen sunnuntain terveisin seijap