Olen tällä viikolla miettinyt ja ihastellut tätä neulebloggaamista. Tai oikeastaan se alkoi jo viime viikolla kun Kotimaa-lehti kirjoitti kivan jutun neulomisesta nimellä Virtuaalisilmukoita ja lohtulankaa. Tuossa verkkolehti versiossa ei juttua ole, tosin laitoin siitä kyllä lehteen viestiä, että olisihan se sieltäkin kiva löytää. Oma lehteni matkaa tänään kuoroharjoituksista ahkeralle blogien lukijalle. Kirjastoissa ja kirkkoherran virastoissa varmaan tuo lehti on vielä tallessa jos haluatte juttua ja kuvia nähdä.

Mietin sitä, miten olen tämän vajaan blogivuoteni aikana ihan oikeasti saanut ystäviä, täältä blogimaailmasta. Tokihan minä ennen omaa blogiakin kommentoin silloin tällöin johonkin blogiin, mutta ei se ollut kuitenkaan sama. Muutama "siskokin" on löytynyt. Voi miten tuntui eilen hyvältä saada sähköposti, jossa "sisko" kertoi eilen töiden lomassa iloinneensa siitä, että on saanut uuden ystävän minusta, tämän blogivuoden aikana.  On aika monta ihmistä, joille voisin ilmoittaa, olen tulossa käymään kotipaikkakunnallasi, nähtäisiinkö pikaisesti. Ainakin uskon näin. Vielä en ole kokeillut, mutta joskus senkin varmaan teen.

Pidemmät pohdinnat jätän tuonne heinäkuulle, kun blogi-taaperoni on yksi vuotias, mutta tässä nyt oli esimakua. (Mutta mähän olen rippileirillä tuon syntymäpäivän aikaan. No ehkä se järjestyy, se pohdinta, tavalla tai toisella)

609441.jpg


Sain tänään paketin. Se tuli Esikolta, joka oli järjestänyt arvonnan lukemiensa blogien kesken. Esikolla, ei  ole omaa blogia, olin siis tietämättäni osallistunut blogiarvontaan.

Marks&Kattenssin sukkalankaa, Mary Oljen pitsikirja, Sisuja sekä ihana kortti. Tuossa kortissa on juuri sitä ystävyyttä, jota olen kokenut tämän virtuaalisen maailman kautta. Siinä voisi olla kanssani Esikko tai kuka tahansa muu, jonka kanssa ajatuksia vaihdetaan.
Kiitos Esikko ja
Kiitos kun olette olemassa.