Mitä käy silloin kun on ajatellut illalla suunnittelevansa seuraavan päivän matkareitin, ihan kaikessa rauhassa, nettiyhteyttä avuksi käyttäen?


Tietenkin klo 17 puhkeaa ukkonen joka kestää liki klo 22.30 asti. Vasta nyt uskalsin avata koneen, sen verran kovasti jyrisi vielä hetki sitten. Huominen matkareitti ajetaan siis vanhan kaavan mukaan. Orivedellä on sellainen kiva leipomon kahvila, jossa pysähdytään ja sitten taidetaan ajaa suoraan tädin luo Keuruulle, ellei sitten kuitenkin ajella Mäntän keskustaan, josko jonkun kivan kaupan sieltä löytäisi.


Luulin, että pääsemme lähtemään vasta illansuussa, kun minulla on auton määräaikaishuolto. Sitten tajusin että meillähän on toinen auto kotona. Tässä lähellä asuva mies, joka myy autoja samassa talossa, jossa autoni tarkastetaan, hakee autoni aamulla ja vie sen kaupunkiin. Palauttaa sitten illalla sen meille. Aika ihana juttu. On upeata että on tuollaisia tuttavia. Me saamme monta tuntia vierailuaikaa lisää.

Matkakäsityökin on vielä päättämättä. Nyt en voi siis matkalla tehdä mitään, minunhan on ajettava. Mutta sitten perillä. Aloitin tuosta Vilman ponchon langasta haarukkapitsihuivia. Oliskohan se tarpeeksi haastava, tai sitten liian haastava. Yhdet sukat on isännälle kesken. Ne täytyy ainakin pakata. Keskiviikkona tullaan siis takaisin Hämeen maisemiin.