Rauhaisaa vappua kaikille täällä kävijöille. Vapun sää on mukava aurinko paistaa ja jos tekisi mieli olla kaupungilla siihen olisi ainakin täällä Kanta-Hämeessä mahdollisuus. Me olemme perheen kanssa vallan kotona ja lepäämme. Kuopus odottaa innolla Suomen ensimmäistä ottelua Jääkiekon MM kisoissa 2015.

JOUTSENET2015IMG_3116

Muutaman viikon on kuopuksen valkoisissa Converseissa ollut nämä Tiinulin jäämistön langoista neulotut So sweet socks:t.  Luulen, että lanka on Jitterbug 400vyötettä ei tässä kerässä ole ollut, mutta langan tuntu ja rakenne viittavat kyllä juuri Jitterbugiin.

Sukkamalli putkahti esiin, jostain netin kätköistä ja ainakin Tuula on kyseisellä mallilla neulonut, mutta Tuulan blogista en niitä onnistunut bongaamaan. Aiemmin olen saman suunnittelijan mallilla neulonut kahdet Emiliat. Mallista tykkäsin ja niin myös kuopus, sillä sukat ovat kyllä olleet kovasti käytössä. Näissäkin kuvissa näkyy koirankarvoja, eli ihan ensimmäinen jalkaanveto ei ole kyseessä.

JOUTSENET2015IMG_3120

Malli oli selkeä ja sukat valmistuivat nopeasti. Tänne blogiin saaminen sitten onkin ollut vähän hitaampaa. Milestäni lankakin käyttäytyi kerrassaan kauniisti, vaikka vähän jännitinkin, miten raidat asettuvat. Ohjeen silmukkamäärällä näistä tuli juuri sopivat neidin 37 numeron jalkaan.

JOUTSENET2015IMG_3118

Malli: So Sweet Socks
Ravelry linkki
Lanka: Jitterbug 400 
Menekki: 75 grammaa
Puikot: 2,5 mm

Kuopukseen liittyy seuraavakin käsityö. Kyseessä ovat langat, joista piti tulla kuopukselle neule. Kun langat sitten olivat minulla, niin neule ei enää tuntunutkaan sellaiselta, jonka hän haluaa. Langat kävivät jo Tuulallakin, sillä ajatuksella, että jos Tuula nyt kuitenkin neuloisi puseron ja se kotiutuisi sitten meille tai jonnekin muualle. Näin ei kuitenkaan käynyt ja nämä pehmeät akryyli (80%) nylon (20%) langat saivat uuden elämän torkkupeittona.

Lanka on siis Svarta Fåretin Ida ja linkistä löytyvä tähti pusero näistä oli tarkoitus neuloa. Vinkkelivirkkauksella lähdin kuitenkin liikkeelle. Virkkasin mielestäni puolet lankaa ja sitten aloin kaventamaan. Ei se mennyt niinkuin Strömsössä, lanka loppui totaalisesti kesken. Purkamaan en alkanut, ei nimittäin kovin kiva purettava tämä lanka ole, senkin kokeilin.

Lankaa kun tästä taloudesta jonkun verran löytyy, niin pengoin sitten lankajemmoja ja vuosikerta Teddyä, näiden Emilioiden Nalle coloria ja Novitan Rose kerän jämät sekä Novitan akryylilanka Helen olivat sopivaa värimaailmaa. Minua itseäni ei tuo erilaisilla langoilla virkattu kulma haittaa, lahjaksi en tätä nyt voi antaa, kun ei ole ihan sellainen kun oli ajatus, mutta saa nähdä. Olisiko blogin lukijoista joku, jolla olisi käyttöä tälle?

JOUTSENET2015IMG_3145

Vinkkelivirkattu torkkupeitto
Lanka: Svarta fåret Ida,
Jämiä Novita Teddy, Nalle Colori, Helen ja Rose 
Menekki: yhteensä 595 grammaa

 

Näillä valmistuneilla saan lisätä lankalaihikseen 670 grammaa. Tämän hetken lankalaihikseni tilanne on siis 2146 grammaa. Olen siis ihan tyytyväinen, että lankaa on valmistunut täällä enemmän kun ollut jemmassa kerällä.

JOUTSENET2015IMG_3148

Keskiviikkona kävin Riihimäellä päiväkirurgisessa toimenpiteessä. Reissu meni kerrassan hyvin ja ainakin tällä hetkellä olo on hyvä ja laitetun Botoxin apu krooniseen vaivaani tuntuu merkittävältä. Nyt sitten seurataan ettei tule mitään tulehduksia ja muita. Rajoitteita ei tuosta toimenpiteestä ollut liikkumisen tai tekemisten suhteen, sairaslomaa sain tämän viikon ja kipulääke resepti on matkassa. seuraavan kerran tapaan lääkärin Kanta-Hämeen keskussairaalassa lokauun alussa, jos ei mitään hämminkejä pääse syntymään. Kyllä meillä on hyvä julkinen terveydenholto.

Hypistelymuhvi numero 2 on myös valmistunut Heimolassa, josko nyt olisi sen kuvaamisen aika ja tämän viikon aikana saisin sitten senkin blogattua ja tehtyä bloggauksen Hämeenlinnan uudesta lankakauppa Lankapuoti Nepparista, jossa kävin alkuviikosta sopimassa Hypistelymuhvikampanjasta. 

Perjantaiterveisin seijap