Kirjoittaja
Nimi
SeijaP
( e-mail | www )
Kuvaus
Käsitöitä ja lapsiperheen elämää. Melkein nelikymppisen perheenäidin silmin katseltuna ja ihmeteltynä.
Hetkiä Heimolasta
03.08.2007 - 19:03
Kaikkeen sitä tämä neulominen saa ihmisen ryhtymään. Viikolla tuli neulovalta ystävältä viesti, että kirpputorilla on lankaa. No niin, aika usein kirpputorilla on lankaa, mutta se jää ostamatta. Sen verran tuo viesti jäi kuitenkin vaivaamaan, että eilen soitin ystävälle. Hän oli ostanut ison määrän lankaa ja kertoi, että siellä on lankaa tosi paljon edelleen. Kirpputori oli sellainen, että en ole koskaan ennen käynyt, ja niinpä tänään sitten suuntasin matkani kohti Riihimäkeä.



Minulla ei ollut kameraa mukana, joten kuvat liikkeestä on otettu puhelimella. Nämä kaikki säkit ja laatikot ovat lankoja joita ei ole saatu vielä esille.



Nämä ovat suurin osa 7-veikkaa 100g kerissä. Oikeassa reunassa on joitain mohaireja ja 100% villalankoja.

Langat maksoivat 2,5 euroa/kerä. Oli lanka sitten mitä tahansa ja minkä kokoisessa kerässä tahansa. Vuosikerta Novitaa löytyi monen moista Tenneseetä, Cottonellaa, Jazzia, Oklaholmaa, Merinoa, Faunaa, Naturaa, 7-veikkaa, Nallea, Prinsess- mohairia, Chic- mohairia ja kaikkea mahdollista. Hinnat eivät sitten olleetkaan sitä 2,5 euroa kun maksoin lankani sain ihan hyvää alennusta, koska ostin sen verran paljon. Olkoot seuraavat langat synttärilahjaa minulle itselleni.



Kotona ollaan. Kolme kassillista mukana.



Syksyn värihän on harmaa, niin se on ollut joskus ennenkin. Novitan Naturaa (100% villa) yhden neuleen verran.



Neoviuksen juhla-alpakkaa vuodelta 1986. Ostin vähän enemmän kuin kuvassa on.



Helsingin villakehräämön karstavillaa.



Princess Mohaireja ja yksi Columbus Mohair. Kaikkia muutama kerä enemmän kuin kuvassa. Näistä voisi solmuilla, tai tehdä roseepitsi juttuja.



Novitan Faunaa (100% villa) jälleen yhden neuleen verran.



Pilkullista Nallea, ajatuksena koolailu. Seiska veikasta ajatus kauniita pitsisukkia.



Näitä norjalaisia Lapponica villalankoja koitan huovuttaa.

Järjestääköhän joku langattoman lokakuun tänä vuonna? Lankalaatikoissani (31 litraa tilavuudeltaan) taitaa tulla 14 täyteen, kun nämä lisään. Tosin mallitilkkua jo tuosta alpakasta virittelin siitä tulisi ihana neule itselle.

Koolailijoille tiedoksi, että jätin kaikki valkoiset ja luonnonvalkoiset Seiska veikat odottamaan teitä. Tänään liikkeen tilanne näytti tältä, huomenna se on varmasti toinen. Omistaja lupasi illalla täyttää kaikki mahdolliset hyllyt langoilla. Liikkeessä pitää olla käteistä rahaa pankkikortti ei passaa.

Minunkin pitää vielä ottaa Räpylät kohti Riihimäkeä, kun on tullut lapsille luvattu että menään katsomaan näyttelyä. Viimeistään silloin näen minkä verran ovat lankavuoret huvenneet. Olen myös utelias näkemään mitä olette löytäneet, eli blogilliset ihmiset laittakaan viestiä.

Nyt, hyvää viikonloppua kaikille.

Heimola luultavasti hiljenee viikonlopuksi. Huomisen vietän laatuaikaa isännän kanssa kesäpäivillä. Lupaan että kierrän Oriveden lankakaupat kaukaa. Sunnuntaina vietämme laatuaikaa koko perheen kanssa Linnanmäellä.




muoriska
03.08.2007 - 19:42
Oih.. tuolla hinnallahan kannattaisi melkein hommata bluvaani tuomaan... jotain alpakkaa tai karsta villaa tai faunaa... HUOK:....
Marja www
03.08.2007 - 19:50
Ohhoh!Olipas löytö!Aika harvinaista tuollaiset valikoimat ja hinnat:)
Susa www
03.08.2007 - 20:00
Oih mikä saalis! Harmi kun tuonne ei pääse...
meiju
03.08.2007 - 20:01
Olisipa ihanan vaarallinen ostospaikka tuo kirppis! :)
Voi kun tulisi asiaa sille suuntaa Suomea!
Talutin www
03.08.2007 - 20:03
Kylläpä löysit lanka-apajat. "Onneksi" meiltä on matkaa niin paljon ettei viitsi lähteä ajelemaan ...
Sinikka www
03.08.2007 - 20:28
Voi minkä lanka-apajan löysit.hitsi kun on raha tilanne vähän huono .muuten olisi voinnut lähteä tuolla käymäänkin ja käydä samalla ukon siskolla kylässä.se kun asuu Riihimäellä.
Katiija www
03.08.2007 - 20:37
oih sinun kanssasi! Olet löytänyt aarrearkun!! Mikä on parempi kuin ostaa itse omat synttärilangat, Niin aion minäkin tehdä kun tuossa viimekuun lopulla tuli ikää lisää mittariin ja ensi viikon maanantaina on Korialla neuletapaaminen.
Katiija taasen
03.08.2007 - 20:38
niin ja eihän tästä tietenkään pitkä matka Riksuun ole *pohtii* ja toisaalta kiitos vinkistä tuonne Taidemuseoon. Meillä NtiS on oikein akkari-friikki.
Ira www
03.08.2007 - 20:43
Voi nyt mä itken.....
Arja www
03.08.2007 - 21:22
Mie haluaisin noita seiskaveikkoja.. Ja tuota alpakkaa.. ja ja ja kaikkea... Ihania. Oihvoih.
Älä unohda lankavaihtojuttua, et ole vieläkään valinnut mitään lankavarastostani. Menen huomenna hesaan eli jotain tiettyäkin voi nyt toivoa ;)
Esikko www
03.08.2007 - 21:40
Voi, onpa ollut iloinen päivä. Montakohan sataa kilometriä sinne Riihimäelle onkaan...
Meemu www
03.08.2007 - 22:10
Oih, todella ihana saalis=) Langatonta Lokakuuta olen minäkin vähän haaveillut
Villanne www
03.08.2007 - 22:19
Olipas mukava lankapaikka, hyvän saalin sait. Hyvää viikonloppua!
caramia www
03.08.2007 - 23:14
Kade, kade, kade.. Etenkin tuo pilkullinen Nalle...
TuuliS www
04.08.2007 - 00:49
Niin sitä pitää! Onnittelen ostoksista! Tuli ihan mieleen omat pussini, kun kerran kirpparilta ostin 4 kiloa täyttä villaa eri laatulankoja 10 kr/100gr. Kaksi isoa IKEA-kassia tuli mukaan ja minä kävin paikassa vain ohimennessäni!
Nuo Princess Mohairit on vanhoja tuttuja...
Tanja www
04.08.2007 - 09:34
Vautsi, mitä löytöjä!
Mari www
04.08.2007 - 09:34
Onnea vaan uusille lankaperheenjäsenille! ;)

Moni on huokaillut blogissaan Langattoman lokakuun perään. Kaipa sitä voisi sellaisen taas järjestää... Pitänee laittaa omaan blogiin siitä postaus.
Saija www
04.08.2007 - 09:48
oooh...
Voi harmi juna menee ohi muttei ehdi pysähtelee kun ei meille noit R-junii turhan tiuhaan mene.
Ja tota pilkullista nallea ja veikkaa aaah... yks jämä kerä kotona ja kaipailen vieläkin tota lankaa. Se oli sen verran ohuempaa kun nää nykyiset et tuli ihania vauvanvaatteita siitä...
katja www
04.08.2007 - 10:02
Tulee kans mieleen, et koskahan olisin perillä jos heti lähtisin :) Täältä on onnex niin monta sataa kilsaa riihimäelle ettei ehkä kannata lähtee.. kai.. :)
Kertakaikkiaan.. mä varmaan sekoisin tuolla :) Useimmat langat, joita esittelit on sellaisia, joihin en ole koskaan törmännyt, siksi olis mielenkiintosta lähtee katsomaan.. Mistäköhän nuo kaikki kerät on tulleet?
famu www
04.08.2007 - 12:15
Olet todella varautunut syysneuleisiin.Eipä tässä eläkeläinen pientä pörssiään pyöritellen voi kuin silmillään nauttia moisesta määrästä.-Kalo mina eli hyvää elokuuta ja työniloa Sinulle
Kaisa www
04.08.2007 - 22:28
Hm... Vaihdan maanantaina junaa Riihimäellä... Paljonkohan lankaa ehtisin shopata seitsemässä minuutissa???? :D
KaraMelli www
05.08.2007 - 16:06
Kiitos vinkistä! Kävin ostoksilla tänään ja jossain vaiheessa tulee blogiinkin sepustusta.
Tupu
05.08.2007 - 19:02
Kiitos mahtavasta vinkistä! Lähdin vartavasten tuonne ostoksille, neljä kassillista tuli lankaa ostettua...!!! Pakko oli ostaa vähän enemmän kun kerran 150 km suuntaansa sitä varten ajoi...
Meemu www
05.08.2007 - 21:23
Juuri tässä mietin, oliskohan isännällä jotain asiaa Riihimäen suuntaan, kun siellä on joku asetarvikeliike... Jos vaikka samalla reissulla voisi... ;) Jaa miten niin mun piti tätä langanostoa nyt hieman himmata?? Mutta jos vaikka villasukkalankoja...
villasatu www
06.08.2007 - 00:09
Kävin siellä minäkin muutaman muun neulojan kanssa, pari pussia villaa tuli saalliiksi. Muistithan saunottaa langat, meidän langoistamme osa oli koin/turkiskuoriaisen syömiä.
Muori MENNINKÄINEN www
06.08.2007 - 14:06
MOIKKA =) Kaikille teille, jotka ette pääse Riihimäkeen, olisi tilaisuus tulla minun luona käymään. Lankaa on, vaikka en kauppaa omista, enemmän kuin pikkuisissa lankakaupoissa, heh... Hinnat on monessa langassa alle 2,5e !!! Kuvia myös blogissa. Blogissani on lankoja myynnissä ja kaikkea voi kysellä. (Novitaa ei paljon ole).
Satu H www
09.08.2007 - 12:51
Ohhoh. Luinkin tästä jo Novitan Neulomossa, mutten kyllä noin paljoksi uskaltanut tuota lankamäärää kuvitella. :O Eri apajat kyllä! :)
Marke www
21.02.2008 - 21:35
Luin noita kommentteja - en minä ole tajunnut, että siellä voisi olla jotain koita tai muita.... mutta tietenkin voi kun ovat jotain varastotavaraa...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Olen mukana















Jo mennyttä

 
















Sivupohja
Nyt käytössä pohja
täältä





Tervakosken neuletapaaminen
eli  Villaklubi kokoontuu
parillisen viikon keskiviikkoisin klo 18-20

Napialan työväenyhdistyksen kerhotilassa
osoitteessa Kissanhännäntie 3, Tervakoski

Alkaen 5.9.2007
Näissä lähiliikkeissä vierailen


Tervakosken Coconut




VillaMokka

Minifalda

Kävijä laskuri

Kävijälaskuri

alkaen 18.7.2006

laskuri napattu täältä.
Muistamisia


















Kiitos, teille rakkaat ystävät!