Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Käsitöitä ja perhe-elämää ja vähän opiskelua ja työtäkin. Reilu nelikymppisen diakonissa perheenäidin silmin katseltuna ja ihmeteltynä.

30.11.2010 - 20:06

Ostin perjantaina KnitPicksin puiset puikot neuloakseni huovutettavia lapasia sillä meiltä ei kotoa löytynyt 6 numeron puikkoja. Saatuani langan puikoille ei neulominen onnistunut kun puikon kärjessä oli särö. Niinpä viikonlopun huovutettavat lapaset jäivät neulomatta, mutta puikoille pääsivät Eeva Haaviston Körttirasat.

 

Kyllähän minä sen tiedän, että Körttirasat eivät ole punaiset, mutta minä nyt halusin näin. Eeva haavisto on väreiksi sanonut, pohja musta, kuviot harmaat. Minulla nyt oli tuota beigeä Nalle Coloria aloittamaton kerä ja mielestäni tuo tummanpunainen sopi hyvin pohjaväriksi.

Lapasia oli mukava neuloa, taisipa olla eka kerta kun neuloin peukaloihinkin kirjoneuleen, mutta mielestäni onnistui ihan hyvin.

Malli: Eeva Haavisto N:o 5.

Jalasjärvi "Körttirasat"

Lanka: Nalle tummanpunainen

menekki: 80 g

Nalle colori beige

menekki: 21 g

Puikot: 3 bambut

Monia körttirasoja en ole blogimaailmassa nähnyt. Mari on neulonut lapselle, Tarkulta löytyy myös rasat, Tiialta löytyivät vielä myös rasat, mutta enempiä en sitten enää ehtinytkään tässä googlailla. Vielä kun muistaisin nämä tänään lapaskuuhun blogata, niin sitten on lapaskuu minun osaltani ohi. Lapaskuun saldo siis minun osaltani 5 paria, joista yhdet kirjoneuletta, kolmet huovutetut ja yhdet dominolapaset ilman huovutusta.

Nämä rasat jäävät lahjalaatikkoon. Nyt puikoille ovat päässeet Laurin Lapaskilpailuun neulomani aikuisen lapaset, paikallislehtemme päätoimittaja nimittäin kyseli saisiko niitä jostain ostaa. On siis jo aika laittaa ohje paperille, että joku muukin saisi niitä neuloa ja laittaa lähetyksen hyväksi myyntiin täällä Janakkalassa.

Huomenna tulee vuosi siitä kun palasin töihin meningoenkefaliitin jälkeiseltä sairaslomalta. Täytyy tässä oikeasti sanoa, että tuntuu ihmeeltä, että näin hyvin olen jaksanut. Aika väsyltä tuntuu välillä olo ja harmittaa kun ei muista niinkuin haluaisi, mutta ei siis mitään suurempaa.

 

Muoks  klo 21.10

Tulinpas vielä uudelleen, kun unohdin kertoa puikkotarinan loppuun. Eilen sitten menin Wetterhoffin myymälään ja sain uudet KnitPicksin 6 sukkapuikot. Säröllä olevat lähtivät palautuksena takaisin.  Eli eiköhän ne tule neulotuksi ne paksummatkin huopuvat langat jossain vaiheessa

Melkein joulukuun terveisin seijap

 

Neili kirjoitti 30.11.2010 - 21:57
Tutunnäköiset, sillä käytän tuollaisia mustavalkoisia lapasia. Malli sai nyt nimen! Olen saanut ne. Naapurini ihaili niitä ja hän lupasi tulla ottamaan mallia. Yritän muistaa esitellä koko Haaviston kirjan hänelle.
MariJ kirjoitti 01.12.2010 - 00:06
Aijaijai, ei kyllä ole ihan aito väri körttirasoiksi - aikoinaan körttiläisillä punainen oli kielletty eli syntinen väri! :) No, körtitkin ovat nykyaikaistuneet, eli punainen värikin lienee sallittua. :)

Hienot lapaset on kyllä! :)
villanne kirjoitti 01.12.2010 - 07:47
Kauniit rasat. En ole minäkään juuri noita neulonut, muita kylläkin samasta kirjasta. :)
Marjut kirjoitti 01.12.2010 - 10:18
Kauniit ovat! Ehkä kauniimmatkin noin punaisena kuin alkuperäisenä mustana.
TiinaR kirjoitti 01.12.2010 - 11:05
Kivat lapaset! Mulla on ollut kolmessa sukkapuikkosetissä (aina yhdessä puikossa vaan) särö ja sit multa on menny rikki yks pyörön pää. Usko horjuu knit pron puikkoihin, mutta jatkan sinnikkäästi neulomista koska en millään muulla neulokaan :)
Äipän touhut kirjoitti 01.12.2010 - 14:53
Kauniit lapaset. Tuttu kuvio, kiva tietää myös niiden nimi.
Ellimelli kirjoitti 01.12.2010 - 17:38
Komiat on körttirasat, punaisenakin :-)!
katja kirjoitti 01.12.2010 - 18:52
Tulipa vastaan tutunnäköiset lapaset :)
Mun "rasat" näet täällä: http://ananaz.vuodatus.net/blog/2221090/lapasosastolle-taytetta/

Näyttää tosi kivalta punaisella pohjalla. Välillä on kauheen vaikea keksiä väriyhdistelmiä haavistolaisiin, mutta näköjään punainen sopii tuohon ruskeankirjavaan nalleen kivasti, mullakin nimittäin on sitä ainakin yksi iskemätön kerä.
Lankakoukku kirjoitti 02.12.2010 - 16:05
Todella kauniit lapaset, kuten kaikki muutkin työsi täällä blogissasi! Itse en kirjoneuleen kanssa ole vielä tähän asti oikein tullut toimeen... Siunattua adventin aikaa sinulle!
Hepsi kirjoitti 05.12.2010 - 15:18
Upeat lapaset ja väriyhdistelmä on oikein sattuva!
TanjaV kirjoitti 05.12.2010 - 18:04
Kauniit lapaset! Katsotaan jos itsekin joskus innostuisin neulomaan kirjoneulelapasia. Tuntuu vain että menee ne langat solmuun, jos täytyy useampaa väriä kuljettaa samalla kierroksella..
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Olen mukana
 
 
 









 
Jo mennyttä
Sivupohja

Nyt käytössä pohja




 

Neuletapaamiset lähiseudulla
 

Tervakosken neuletapaaminen
eli  Villaklubi kokoontuu
parillisen viikon keskiviikkoisin klo 18-20
Napialan työväenyhdistyksen kerhotilassa
osoitteessa Kissanhännäntie 3, Tervakoski
 
 
Poikkeus-neulojat

 eli neuletapaaminen Turengissa

parittoman viikon keskiviikkoisin klo 17.30 -20
Kahvila-Poikkeuksessa
 
Janakkalan pääkirjasto - liikuntahalli,
Koulutie 2 A, 14200 Turenki


 

 

Näissä lähiliikkeissä vierailen
Kävijä laskuri

Kävijälaskuri

alkaen 18.7.2006

laskuri napattu täältä.
Muistamisia
















 


Kiitos, teille rakkaat ystävät!
pyyntöni