Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Käsitöitä ja perhe-elämää ja vähän opiskelua ja työtäkin. Reilu nelikymppisen diakonissa perheenäidin silmin katseltuna ja ihmeteltynä.

19.02.2012 - 21:27
Liukas on ollut tämä lumipyryinen laskiainen. Uskon että monessa seurakunnassa on ollut laskiaisena Yhteisvastuu tapahtumia. Tässä kuvana YV-tiskiräyin ohje. Rättiä on lupa tehdä ja myydä yhteisvastuun hyväksi. Tiedänpä siitä otetun mallin, myös tilkkupeitton tilkkuun eläkkeelle jäävälle piispalle.
 

Ongelmahan tulee vaan siinä, että en tiedä miten tämän linkittäisin, niin, että oikeasti saisitte siitä ohjeenkin.



Laskiais terveisin seijap

 
11.12.2011 - 21:01

Kolmas adventtisunnuntai on kääntynyt illaksi. Ympäri Suomen on laulettu Kauneimpia joululauluja. Meiltä ei ole lähdetty kirkolle laulamaan, sillä omalla kylällä lauletaan Kauneimpia joululauluja huomenillalla.

 

Orkidean, tarkemmin perhoskämmekän, kastelusta on tullut useampiakin kyselyjä, joten siitä vielä tähän kirjoitan.

 

Minulla on ollut tapana kastella Orkideat laittamalla ne tiskialtaaseen ja laskemalla sinne sitten kädenlämpöistä vettä, niin paljon että rukkun pinta peittyy. Sitten laitoin munakellon päälle ja 30 minuuttia aikaa. Joskus loppukesästä olin kotikäynnillä, jossa perhoskämmekkä oli aivan täynnä kukkavarsia, pienessä juurakossa 6 kukkavanaa täynnä kukkia. Ihmettelin miten sitä on hoidettu ja minulle kerrotiin, että aina kastellessa laitetaan kahvia veden joukkoon. Minä siis lisäsin omaan kasteluuni sen, että kun tiskialtaassa on vettä, niin kaadan jokaisen orkiden juurelle sen määrän kahvia, jota meillä on jäänyt aamulla juomatta, eli ehkä kaksi kupillista jaettuna neljälle kukalle. Tavoitteeni on kastella orkideat kerran viikossa, tai viimeistään silloin kun läpinäkyvän ruukun läpi näkee, että juuret ovat muuttuneet vihreistä harmaiksi.

 

Toivottavasti tästä nyt saitte jotain selvää. Minulla perhoskämmekät ovat kasvaneet ja viihtyneet hyvin ja nyt taas lisää kukkia odottelen.

 

Tällä viikolla oli kolme koulupäivää. Nyt toivottavasti ruotsin opinnot ovat tältä erää ohi. Suullinen tentti meni hyvin, siis hyvin, ei tyydyttävästi, vaikka siihen olin varautunut. Kirjallisen osuudenkin opettaja lupasi tarkistaa mahdollisimman nopeasti, jotta nähdään mitä tuli. Ennen ensi vuotta on muutava tehtävä vielä saatava valmiiksi, mutta eiköhän se siitä.

 

Minulla oli käynyt joulupukki täällä sillä aikaa kun olin opiskelemassa.

Tuossa se lahja nyt on kalenterini välissä. Kaunis ja kevyt ja täytyy kyllä sanoa, että tykkään. Siis tykkään tosissaan.

Kun avaan kalenterin, niin lahja pääsee esiin. En kyllä aio sitä kalenterin välissä kujettaa, mutta aika näppärästi tuo saattaa nyt kassissa kulkea, painokin on murto-osa aikaisempaan läppäriini verrattuna. Kiitos vaan Rakkaani tästä lahjasta.

 

Tässä vielä kuva orkideasta, jonka sain elokuussa syntymäpäivälahjaksi.

Googlen avulla löysin tälle nimeksi cattleya, tästä putosivat kukat aika nopeasti kun tämän sain, mutta nyt kahvi kasteluilla on laknut tekemään uutta lehteä aika vauhdilla. Saa nähdä tekeekö samanlailla kukkaa, kun nuo perhoskämmekät.

 

Oikein hyvää alkavaa viikoa teille kaikille. Minulla alkavat ensi viikolla joulujuhlat töissä. Joulukirje on kotona kirjoitettuna, osoitteet täytyy vielä tarkistella, että saadaan ajoissa postiin.

 

Kiva kun täällä jaksatte käydä, vaikka vähän laiskasti tällä hetkellä päivittyy.

 

 

 

 

13.08.2010 - 09:05

Eilen illalla ja tänä aamuna olen muovittanut yhteensä 8 koulukirja, enempää en vaan ehtinyt. Minulle muovittaminen ei ole kauhistus. Muistan jo koulutyttönä, että äitini pinna ei kestänyt muovittaa meidän kirjoja, joten minä olin se, joka meidän kaikkien kolmen kirjat muovitti. Välillä vähemmillä kuplilla ja välillä enemmillä.

Suosikki muovini kontaktimuoveista oli ehdottomasti Pelloplast, se oli paljon parempaa kun ne halvat ulkolaiset. Arvatkaa vaan raaskittiinko sitä usein meille ostaa. Yleensä oli sellaista Tiimarin halpaa ohutta lirua.

Nyt ei ole edes kuvaa kirjapinosta, kun ne lähtivät aamulla lasten mukana kouluun. Syy miksi tulin tätä päivitystä tekemään on Hämeenlinnan kaupungin kirjaston blogipäivitys Muovita ilman kyyneleitä. Sieltä löytyy hyvä ohje kirjojen päällystämiseen, vaikka itse huomaan kyllä käyttäväni erilaista teniikkaa.

 

Loppuun suurkiitos jokaisesta kommentista edelliseen bloggaukseen. Niitä on ollut ilo lukea. Saas nähdä näkyykö tuttuja huomenna Helsingissä. Tarkoitus on käydä Hakaniemen hallissa, ehkä uudessa Novitan myymälässä Kampissa, Lego-shopin avajaisissa Stockmannilla ja syömässä Zetorissa. Siinähän sitä lauantaille tekemistä ja näkemistä.

 

Perjantaiterveisin seijap

 

17.07.2009 - 09:12

Siis tulin vaan kertomaan pikaisesti, että uusi Ullaneule on ilmestynyt...

Niin eikä siinä kaikki. Mun Pellavapolku huivini on valittu kansikuvaneuleeksi. Siis eka ohje jonka koskaan olen Ullaan kirjoittanut.


Kiitos kaikille äänestäneille, ja teille jotka olette myötävakuttaneet huivin syntyyn. Atzalealle, joka oli huivin virallinen kummitäti, lähtee tänään postia.

Taidanpa tänään käydä lankakaupassa ja ottaa Pellavapolkuun langat ja huivin puikoille. Toisaalta Ullasta voisi neuloa myös niin paljon muutakin.

Arvatkaas kuinka paljon tämä piristi luomirauhastulehduksesta kärsivän perjantaita? Siis tosi paljon, niin ja tulevathan meidän lapsetkin tänään kotiin, kyllä 5 päivää on ollut pitkä aika.

Mutta nyt pitää valmistella huomista ja vielä maanantain rippikoulutuntejakin. Heippa!



16.01.2009 - 18:40

Muokattu lauantaina: Laitoin ulkona otetun sukkakuvan, jotta langan väri pääsee esille.

Perjantain kunniaksi saan tänne jonkinlaisen kuvan ihanista uusista sukista, jotka ovat kyllä itselleni liian isot. Lahjalaatikko saa siis täytettä.

 

Malli on  Ullaneuleesta ihana Koiraputkisukka. Lanka on Utunan Nutu sukkalankaa ja väri on Selenasulka. Utunan lakoja en ole aiemmin neulonut, mutta ei varmaan jäänyt viimeiseksi kerraksi. Tässä sukkalangassa on 85% villaa ja 15% polyamidia ja sitä oli kyllä ihana neuloa. Varmaan kestääkin käytössä.

Utunan langat ovat käsinvärjättyjä ja villana kainuunharmaksen ja suomenlampaan villa.

Koitan huomenna saada päivän valossa kuvattua nuo sukat, niin värinkin saattaisi saada oikeaksi. Tarkemmat tiedot sukista laitan valmistuneet 2009 sivulle.

Muistatteko Maija-lapaset? Ohjehan on tuolla sivulla. Soili kyseli joskus saako kääntää ohjeen ruotsin kielelle. Annoin luvan ohje löytyy nyt Soilin blogista ja myös linkitettynä  hjälpstickan.se sivuilta. Toivottavasti lapasohjeen avulla neulotaan lapasi jotka lämmittävät myös ruotsalaisten käsiä. Oma Ruotsin agenttini TuuliS minulle ilmoitteli noista ohjeista, olin jo itse unohtanut koko jutun. Pitäisikö huolestua? Siis muistamattomuudesta.


 

16.09.2008 - 20:02
Tässä ne nyt sitten ovat, Isoveli lapaset, joista tulikin Maija-lapaset.

DSC06634

Näihin koitan naputella ohjettakin tässä illan aikana. Helppo malli neuloa ja nopeata tulee valmista. Mutta se ohjeen kirjoittaminen ei ole minulle ollenkaan helppoa.

DSC06633

Saman käden lapanen on kuvassa, mutta kyllä molemmat on neulottu. Kuvaaminen oli vaan vaikeaa kun en saanut juuri tuolloin kuvausapua. Lapasille annoin nimeksi Maija. Muistan erään Maijan kovasti ihmetelleen noita, aiemmin neulomiani lapasia, joten siitä nimi.

Maija-lapanen
Malli: oma, löytyy täältä
Lanka:Novita Isoveli
Menekki: 76 g
Puikot: 4mm

Talutin kysyi, miksi en Ullaan laittaisi ohjetta. En ole ollenkaan ajatellut asiaa aiemmin. Ehkä sitten joskus, jos jonkun muun kirjoittelen.

Edit: Kyllä tuo ohjeen kirjoittaminen on minusta niin hankalaa, että jää kyllä Ullaan kirjoittamiset muiden jutuksi ;-).


16.11.2006 - 13:57
Lupasin kirjoittaa ohjetta siihen, mitä koululla lauantaina pajapäivässä teemme. Tässä siis jonkilaisen rasvaruukun ohje.



Kuvassa prototyyppi, jossa on käytetty kookosrasvaa ja naruna paalinarua, joka ei ole kauneinta mahdollista.

Eilen lähdin ostamaan kookosrasvaa ja pidin sitä liian arvokkaana tähän juttuun. Puolen kilon paketista sai täytteen kahteen ruukkuun, joten päädyin "linnunmakkaroihin" kuten meillä sanotaan.



Sulata vesihauteessa linnun rasvasiemenseos pötkylä. (Minä käytin Tintti-pötkylää joka painoi 1 kg). Lisää sulaneeseen rasvaan lisää siemeniä ja pähkinöitä.



Laita ruukkuun kaksinkertainen naru, johon solmu ruukun sisälle.





Täytä ruukku siemenmössöllä ja anna jähmettyä.



Sitten vaan pihalle roikkumaan ja lintuja odottamaan.

Ruukkuja en ole ostanut, vaan ne olen saanut hautausmaalta. Kannattaa siis kääntyä seurakunnan puutarhurin tai hautausmaanhoitajan puoleen. Meiltä ainakin kertyi yhden syksyn aikana n. 300 ruukkua, jotka muuten olisivat menneet roskikseen.

18.09.2006 - 21:34
Koska kaikkien selaimet eivät syystä tai toisesta suostu tuota pipo-ohjetta avaamaan  ja minä lähden juuri nukkumaan niin pipo-ohje tulee tähän. Jos joku vaikka haluaa Valo-lankaa yöllä neuloa.




Pipo Woolista ja Valovillestä

25 g Valovilleä
50 g Wool (tummansininen) neulotaan kaksinkertaisena
puikot 4 sukkapuikot
Koko:  Päänympärys 57 cm , huomaa kuitenkin että on joustinneuletta ja antaa myöden ja "kutistuu"

Mallineule     1. ja 2. krs *2 oikein 2 nurin *
3. ja 4. krs aina oikein
Näitä neljää kerrosta toistetaan

Luo Woolilla 96 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle. Neulo mallineuleen mukaisesti 2 oikein 2 nurin 2 kaksi kerrosta.
Neulo Valovillellä 2 kerrosta aina oikein.
Woolilla 2 kerrosta 2 oikein 2 nurin.

Kun pipon korkeus on 15 cm aloita kavennukset Wooli kerroksella. Neulo jokaisen puikon alusta 2 o, 2 n, seuraavaksi 2 silmukkaa oikein yhteen. Toista kavennukset jokaisella kerroksella kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 10 silmukkaa.
Jätä Valoville pois ja neulo aina oikeaa, jatka kavennuksia kunnes jokaisella puikolla on 4 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä simukoiden läpi. Päättele huolella.

Edit:
Jos teet tällä ohjeella pipon, niin olisi siitä kiva kuulla. Laita vaikka kommentti blogiin.

Tätä mallia saa mielihyvin käyttää erilaisiin hyvätekeväisyys
tempauksiin ja myyjäisiin joilla hankitaan varoja jonkin hyvän asian hyväksi.

 
Olen mukana
 
 
 









 
Jo mennyttä
Sivupohja

Nyt käytössä pohja




 

Neuletapaamiset lähiseudulla
 

Tervakosken neuletapaaminen
eli  Villaklubi kokoontuu
parillisen viikon keskiviikkoisin klo 18-20
Napialan työväenyhdistyksen kerhotilassa
osoitteessa Kissanhännäntie 3, Tervakoski
 
 
Poikkeus-neulojat

 eli neuletapaaminen Turengissa

parittoman viikon keskiviikkoisin klo 17.30 -20
Kahvila-Poikkeuksessa
 
Janakkalan pääkirjasto - liikuntahalli,
Koulutie 2 A, 14200 Turenki


 

 

Näissä lähiliikkeissä vierailen
Kävijä laskuri

Kävijälaskuri

alkaen 18.7.2006

laskuri napattu täältä.
Muistamisia
















 


Kiitos, teille rakkaat ystävät!
pyyntöni