Tämän päivityksen aihe on pois lähteneet langat. 

Eilen jo mainitsinkin lankalaatikosta, joka löysi tiensä entiselle koululle, jotta sieltä voivat haluavat ottaa mukaansa lankaa, joka puhuttelee heitä. Minua nämä langat eivät enää puhutelleet.

Lankalaihis 16

Ennen laatikkoon joutumistaan langat kävivät puntarin kautta ja tässä laatikossa oli lankaa 3689 grammaa. Toivottavasti löytävät kodin kaikki nämä langat.

Seurakunnan Ojatuvalla kokoontuvcassa käsityökerhossa ollaan myös vailla lankaa. Sinne lähtee laatikko, jonka sisältö painaa 5147 grammaa.

Puuvillaa kävi oman kylän naapuri hakemassa 1118 grammaa. Uskon, että hänen kätevissä käsissään syntyy jotain kaunista, ja kyllä minullekin vielä puuvillaa jäi. Uskokaa vaan.

Heimolasta on siis lähtenyt liikenteeseen tällä viikolla 9954 grammaa lankaa. Uskon, että nämä langat jotka eivät minua enää puhutelleet saavat nyt paremmat paikat.

Näillä lahjoituksilla lankalaihiksen tilanne Heimolassa on tällä hetkellä 14 151 grammaa. 

Kohta saan jo valokuvattuakin käsityöhuoneen kun saan sieltä tyhjiä laatikoita pois ja loput tavarat oikeille paikoilleen.

Perjantai aamun terveisin seijap