No niin, nyt päivittyy sitten lankalaihis siltä osalta, mitä on ostoksia tullut tehtyä.

Ilta on pimeä ja huomaan, että en ole kuvannut ostoskokonaisuutta Tallinnan reissulta, mutta näette tässä päivityksessä Vironvillat ja sitten myöhemmin valmiina tuotteina kaikki Akryylit.

Vironvillaa lähti Heimolaan Raasikusta Aaden villatehtaalta 1170 grammaa ja ne ovat kaikki tässä kuvassa.

DSC03796

Näistä langoista on kerällä tuo poikittain oleva tumman sininen ja yksivärinen turkoosi. Ne ovat osa sitä kaunista huivia, jonka otin pingotuksesta tänä aamuna. Tuosta sinisen kirjavasta langasta tulee kuopukselle uusi Kellokukka, edellisen mentyä rikki. 

Vironvillojen lisäksi ostin kaksi kerää akryylilankaa nimeltään alize extra. Ensimmäinen 100 grammaa on jo virkattu PATA-PATA:n korvikkeiksi, mutta nekin lasken lankalaihis saldoon vasta kun ne päivitän. Vironvillojen lisäksi siis 200 grammaa akryyliä ja sitten 100 grammaa Regian pairfect sukkalankaa sekä 100 grammaa lankaa kuopuksen säärystimiä varten.  1570 grammaa on siis Tallinnasta tuodut langat, joten Lankalaihis 2015 näytää tällä hetkellä lukua -6563 grammaa.

Seuraavassa päivityksessä sitten jotain valmista, joten luvutkin taas "kaunistuvat"

Tässä muistuttelen, että vajaan kahden viikon päästä on Hohtoneulonnan SM-kisat Hämeenlinnassa. Minä olen ilmoittautunut ja tiedän että myös kahden edellisen vuoden mestarikin on ilmoittautunut. Myös ihana Etetlä-Suomen joukko on tulossa Hämeenlinnaan, joten nyt jokainen rohkeasti liikkeelle.  Uutta kilpailussa on se, että sijaintipaikka ei ole enää Cafe Hoffi, vaan kisä pidetään Vanhassa Kutomossa Wetterhoffin talon toisessa kerroksessa. Ilmoittautua voi kisapäivään 2.10. klo 12 asti.