Viikot kuluvat nopeasti, tänään jo vähän taas kesän lämpöä näyttää antavan.

Tällä viikolla huomasin KELA:n tiedotteen, jo myönnetysitä kuntoutuksista. Järjen mukaan tämä ei vaikuta minun ASLAK-kuntoutukseen, joka alkaa 31.8.2015. Toisaalta, tuosta KELA:n kielestä en aina ole varma, joten en pidä nyt mitään varmana ennen kun saan postia Kiipulasta tai sitten virallisen henkilökohtaisen ilmoituksen KELA:sta.

En anna tuon ASLAK-asian harmittaa. Laitan tähän teille kuvan kauniista kukasta, jonka pikkuveli osti Heilasta kun ajelimme perjantaina kotiin mummolasta. 

 

DSC_0162
Samalla tämä kuva on muistutus siitä, kuinka helposti vanhaan kurkkupurkkiin saa kauniin asetelman.

Mummolan juhannusruusun päällä kuvasin huivin, joka oli Veera-huivin esiaste. 

IMG_3712
Vielä ei kukkinut Toivakassa juhannusruusu, eikä muuten vielä kotipihassakaan täällä Hämeessä.

Huivi, on Veera huivin esiaste, siitä syystä, että minun piti saadaennen varsinaisen huivin neulomista tuo mallineule hallintaan paksummalla langalla. Langaksi valikoitui Tiinulin jäämistöstä pätkärääkätty puuvillalanka. Nimeä tälle langalle en tiedä. Luulen aikanani nähneeni Tämän valko-kelta-lila-vihreän langan Wetterhoffin myymälässä, mutta varma en ole. Jos Pirkko, Sari tai Jaana tai joku muu tunnistaa langan, niin olisi kiva kommenteista lukea siitä.


IMG_3732  

Sama huivi kotona kuvattuna Ketohanhikkeiden päällä. Ketohanhikit ovat ihasti säilyneet pihassa, vaikka pihatielle, niiden kasvupaikalle on vuosien aikan tuotu valtavat kuormat soraa. Ihana alkuperäiskasvi meidän pihassa.

IMG_3734
Kuvausapuna pihalla oli tietenkin Orvokki.

IMG_3726

Tarkkailijana tietenkin myös Rehtori, 

 

IMG_3729

Suttu-karitsa 

IMG_3731

sekä äitinsä Sirkku, tuolla Sirkun takana on myös musta Sussu-karitsa joka yleensä tulee lähemmäs kuin valkoiset, mutta nyt oli aina piilossa, jotain parempaa syömistä.

 

IMG_3737

Veera-huivin esiaste
Lanka: vielä nimetön puuvillalanka
Menekki: 95 grammaa
Puikot: 5 mm

Lankalaihista tämä huivi kartuttaa 95 grammaa. Tämän hetken lankalaihiksen tulos on siis 3694 grammaa. Alkavalla viikolla tulos kyllä sitten muuttuu kovastikin, kun tilasin Eiran langasat tunikalangat, joita en täältä lähiseudulta saanut. Mutta siitä sitten, kun langat tulevat. Toisaalta, pitäisi varmasti ottaa työn alle tuo jakku, joka tuossa Aslak-linkissä näkyy, jotta saisin siitä nuo grammat laihissaldoon. 

Yhden työkuvan laitan tähän, tämä on rippikouluisosen ottama. Olimme viime viikolla rippikouluryhmän kanssa VillaTavastia hoivayksikössä tapaamassa vanhuksia ja oppimassa mitä on diakonia. 

IMG_3594

Mitä lienee diakonissan mielessä, kun ollaan juuri päästy sisälle ja suunnitelmat lettukesteistä ilman kylmyyden ja sateenuhan vuoksi ovat vaihtuneet sisällä olemiseen ja pienissä ryhmissä tehtävään toimintaa. Kuitenkin meillä oli mielestäni tosi hyvä päivä. Toivottavasti päivä jäi positiivisena muistona myös nuorille ja hoivayksikön väelle.

Tänään olemme isännän kanssa lähdössä Vanajavedelle risteilemään. Toivottavasti Oranssihuivi löytää samalla tiensä omistajalleen. Edessä vielä viisi tiivistä työpäivää ja sitten alkaa kesäloma. 

Heleätä kohta alkavaa heinäkuuta sinulle blogini lukija.