Muoks 5.10.2014:
Täältä voi katsoa videon erästä jossa neuloin, vaikka en siinä näykään niin osallistumiseni kuuluu.

Tänään kiiruhdin töistä kotiin hakemaan nuorison matkaan, ja otimme suunnaksi Hämeenlinnan ja Wettrhoffin talon. Kuopus treffasi ystävänsä ja esikoisen kanssa menimme CafeHoffille. Minä aloitin Rooibos dobingilla Hohtoneulontaan valmistautumisen.

10604027_10205416284070505_5624210295434571899_o

Kisaa varten varatut langat ja puikot odottivat meitä korissa Cafe Hoffin puolella. Yhteensä 20 osallistujaa oli kisaan. Muutama viime hetken peruutuskin oli tullut. Tilaa olisi ollut vielä toisillekin.

10700140_10205416325791548_7252537146780614019_o

Kisalanka oli sama kuin aiempina vuosinakin, erona oli se, että pätkävärjätty lanka luisti puikoilla aivan erilailla, kuin yksivärinen.

Minun vuoroni oli kakkoserässä, ja sitä ennen olleessa ykköserässä jo Marjo puikotteli huikeat 29 kerrosta pohjalukemaksi.

Untitled

Tässä hohtokuva Marjon upeasta puikottelusta.

Untitled

Ekassa erässä puikotteli myös Katju. Minusta oli kerrassaan upeaa, että Katju oli Espoosta asti tullut kisaamaan kanssamme.

Untitled

Kahden edellisen kisan kokemuksella ajatus oli, että täällä voi pitää hauskaa, en tiedä mikä tämän ilmeen tuo kasvoilleni. Sarulle kiitos, että pääsin itsekin kuviin. Hyvä kameran käyttäjä.

Untitled

Itselle muistiin, jos osallistut ensi vuonna​

  •  älä luo silmukoita kahdelle puikolle
  • pyyhi puikot ennen kun aloitat luomaan silmukoita, vaikka päälläsi olevaan neuleeseen

Jotenkin tahmaiselta tuntuivat nuo puikot kovastikin. Viime vuotinen hopea tulokseni oli 28 kerrosta, tänä vuonna kerroksia tuli vain 26, neljä silmukkaa jäi uupumaan 27 kerroksesta. Meillä oli kyllä mahdottoman tasaväkinen erä , sillä meitä 26 kerroksen neulojia oli kolme.

Untitled

Untitled

Sitten oli erä, jossa hymy huulillaan puikotteli Terhi. Kerroksia 28.

Tunnelma oli koko illan iloinen ja lämmin, posket punaisina neulottiin. Tässä lasketaan viime vuoden voittajan Inkerin kerroksia.

Untitled

Inkerillä kerroksia 30. Voittajakolmikko on selvillä.

Untitled

Tulosten julkistamisen aika.

Untitled

Ihana kisa, kiitos siitä, että saimme pitää yhdessä hauskaa. Kiitos teille kaikille jotka meitä kisaajia kannustitte.
Onnea, Terhi, Marjo ja Inkeri!

 

Nyt on pakko kiiruhtaa nukkumaan, aamulla starttaa pieni ja punainen aikaisin ja hyppään Kässäjunaan Riihimäeltä. Huomisen jälkeen terveisiä Seinäjoelta.

PS: Otsikkona oli pimeän kaupan terveiset. Hohtoneulonnan SM-kisat järjestetään siis lokakuussa olevassa Pimeänkaupan illassa, ja siellä meidänkin nuoriso oli mukana. Esikoinen kulki Kyllin kanssa keräämässä Hämeenlinnan diakoniayhdistykselle varoja (tosin ehtivät he mylös minua kannustamaan) ja kuopus ystävänsä kanssa teki pimeänkaupan ostoksia vaateliikkeissä.