Ihan ensiksi, KIITOS, jokaisesta edellisen päivityksen kommentista. En enää muista koska olisin saanut noin montaa kommenttia. Ihana kun olette jättäneet merkin käynnistänne.

Kesällä neuloin pipoa pipokilpaan. Heti kun uudet Novitan langat ilmestyivät kauppoihin halusin ottaa puikoille kokeeksi uutta Suomivillaa ja Jokea ja niistä kokeiluun poikittaisen pipon.

Untitled

Pipo on tässä valmiina, mutta ei ollut ihan noilla väreillä sitä mitä ajattelin ja tämä pipo ei lähtenyt kilpailuun.

UntitledLähinnä tuo niin pitkä värien liukuma teki sen, että malli ei päässyt mielestäni esiin. 

Untitled

Suomivilla-Joki pipo

Malli: oma

Lanka: Novita Suomivilla

Novita Joki

Menekki: Molempia alle 50 grammaa

Puikot: 4,5 mm

Kun tuo ei ollut sitä, mitä ajattelin, piti sitten ottaa muita värejä käyttöön, mutta en halunnut ostaa uusia lankoja, joten kaapista löytyvät Seiskaveikat pääsivät puikoille.

Ideana on siis se, että pipo neulotaan poikittain lyhenetyillä kerroksilla ja raidotuksessa on tuttu mallineule, jota olen käyttänyt Raitapolvareissani ja lapasissani. Saattaa olla, että jossain vaiheessa kirjoittelen tuon pipo-ohjeen ihan jakoonkin, mutta juuri nyt en sitä ole tekemässä.

Seiskaveikka pipoja neuloin kaksi ja pitihän noiden sisarusten päästä samaan kuvaan.


Untitled

Pipot on "suljettu yläreunastaan i-cordilla. Kuvassa oikeanpuolisen pipon "tupsu"on käännetty sisälle ja vasemmanpuolisen on pipon ulkopuolella.


Untitled

Sisälle käännettyllä tupsulla...


DSC02453 - Versio 2

Arjan päässä ulkona olevalla tupsulla.

Untitled

Malli: Poikittainen raitapipo, oma 
Novitan ja Yhteishyvän pipokilpaan

Lanka: Novitan Seitsemänveljestä raita

Seitsemän veljestä

Menekki: Yhteensä 90 grammaa

Puikot 4,5 mm

Seiskaveikka pipo varmaan löytää tiensä, jonnekin keräykseen tai jollekin lahjana. Ei ole oikein minun värejäni tuossa. Suomivilla-Joki pipo saattaa jäädä omaan käyttöön. Toivottavasti kilpailuun lähetetty pipo päsee lämmittämään jonkun tarvitsevan päätä.

Torstain terveisin seijap