Sain maanantaina puhelun tältä 88-vuotiaalta mummolta. Oli lukenut tarkkaan lauantaisen Hämeen Sanoman, ilman tuota puhelua olisi jäänyt minulta huomaamatta koko lehtijuttu. Tuntuipa hyvältä kun sain viestiä asiasta.

1472850_10202852257531444_1090921386_n-n

Tänään sain sähköpostia Suuresta käsityöstä, että asia on korjattu nettisivuille. Nyt ilmeisesti sitten tämän kaiken hämmingin jälkeen lapaseni ovat sijoittuneet sijoille 6.-11. Marjut Helskeen Myrskylän lapaset on myös mainittu listassa, siis aiemmihan Marjutin neulomat lapaset oli laitettu minun nimiini.

Tällä viikolla on paljon iltamenoja. Huomenna olen lupautunut vetämään Naisten Pankin pitsimattopajan Hämeenlinnassa. Vähän jännittää, sillä enhän ole itse yhtään mattoa virkannut. Mutta uskon, että se onnistuu. Olen saanut hyvät ohjeistukset Päiviltä, jonka ensin piti paja vetää. Koitan ottaa muutaman kuvan huomenna, niin näette mitä kaunista syntyy.

Tiistai terveisin seijap