Meillä oli tällä viikolla Tampereen hiippakunnan diakoniapäivä Hollolassa. Oikeastaan tuntui vähän siltä, että olisi ollut niin paljon töitä, että ei olisi kerinnyt lähteä, mutta hyvä kun tuli lähdettyä. Näissä päivissä on tärkeää nähdä kollegoita ja kuulla ajankohtaista diakonia saralta. Torstaina meidät lähetettiin myös hiljentymään luontoon Raamatun tekstin kera.

 

Teksti ei niinkään siellä luonnossa alkanut puhumaan, kun oli niin paljon kaikkea muuta aistittavaa, mutta tiedän, että se pitkin matkaa alkaa kyllä putkahtelemaan mieleen.

 

Pitkospuita oli erilaisia. Tukevasti olivat puut paikoillaan, mutta jalkansa sai asettaa tarkasti, että ei horjahtanut.

 

 

Ylhäältä näkee paremmin. Alakauttakin olisi voinut kulkea.

 

 

Tässä mennään alas, vaikka kuvassa näyttääkin ylösmenolta.

 

 

Meillä kotona telkkä asuu petäjässä olevassa kolossa, mutta täällä lammen rannalla omassa pöntössään.

 

 

On suo pitkospuut, tienä on vain pitkospuut...

Jälleen ylämäkeen.

Kallellaan ja monta kääpää rungossa.

 

Kadullakin maltoimme kulkea aivan hiljaa. Olisittepas nähneet ne ohi ajavat ja kulkevat ihmiset. Mikä ihme joukko tämä on? Kulkevat eikä kukaan puhu kenellekään. Selvä huomio oli, että kotona kevät on pidemmällä, kun Hollolassa.

 

Yhdestä rungosta kasvaa kolme latvaa.

Tekstinä meillä oli Jeesus ja samarialainen nainen Johanneksen evankeliumista.

Hyvä päivä ja hyvä hetki pysähtyä töiden keskellä. Kotimatkalla teimme vielä mutkan NP:n myymälän kautta ja löysin itselleni vaatteen, jota olen halunnut, mutta en ole raskinut ostaa normaalilla hintaa.

 

Tahdon vielä toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille täällä vieraileville. Me otamme huomaenna äitini mukaan ja menemme Inkalan kartanoon syömään.