Viime syksyn messureissulla tilasin itselleni mekon, jota olin kauan havitellut. Pellava-akka otti mitat ja sain mekon hyvissä ajoin ennen joulua. Mekko oli juuri niin ihana kuin kuvittelin, mutta minäpä olin pienentynyt ja se oli minulle iso. Hiihtolomalla mekko matkasi kansamme Jyväskylään ja siitä tuli sopiva pellava-akan taitavissa käsissä.

Isätä kuvasi mekkoa ennen matkalleen lähtöä ja täytyy sanoa, että tykkään kyllä mekosta tosi paljon.

Kuten näkyy tämä emäntä ei ole juurikaan saanut aurinkoa näinä lämpiminä päivinä.

Siistiä ompelujälkeä ja hyvää pellavaa.

Mekko on ryppyinen kun on kulkenut edestakaisin matkaa Heimola-Jyväskylä useammankin kerran. Pituutta on siksi noin paljon, että kutistuu kuitenkin vähän ekassa pesussa.

Nyt jäin kiinni, tuo roskakasa on vieläkin keskellä kukureittiä, josko se tänään lähtisi kompostille asti. Tänään on aikomus myös leikata etupihan nurmikkoa, ennen tai jälkeen Milli-koiran vierailun. Tässä aamulla käymme lasten kanssa tekemässä reissun SPR:n kirpparille Turenkiin, viedään sinne kasa vaatetta ja katsotaan mitä kivaa sieltä löytyy.

 

Isännältä oli tullut yöllä viesti. Olivat Shanghaissa odottamassa lentoa Pekingiin, vielä ei ollut nähnyt lohikäärmeitä.

 

Lauantaiterveisiä Heimolasta, tänään ei taida enää tullakaan hellepäivä.