Tässä viikolla sain puikoilta viidennen Revontuleni. Lanka oli TiinaP:ltä saatu kerä, josta en tiennyt mitä värjeä löytyy. Kuitenkin oletin sen olevan tuttua ja turvallista vironvillaa.

Alakerran lattialla ennen pesukoneeseen pääsyään huivi näytti tältä.

Taas kerran kerron, että minulla on tapana laittaa kaikki vironvillasta neulomani huivit pyykkikoneeseen 40° villapesuun. Vironvillastahan lähtee paljon likaa. Ensimmäiset huivit kun laitoin valkoiseen altaaseen likoamaan hämmästyin sitä tumman veden määrää. Huivi myös pehmenee huomattavasti kun pääsee pyykkikoneeseen. Pesuainetta laitan ihan muutaman murusen.

Eilen sitten kokeilin kuvata huivia pihalla.

Tuuli meinasi viedä huivin mukanaan, mutta tässä se kuitenkin näkyy parhaiten. Lunta oli vielä reilusti yli polven, lunta meni saapaan varresta, vaikka olikin isännän pitkät saappaat jalassa.

Kiitos tiskirätti-kommenteista. Ajatukseni on laittaa YV-rätin malli jakoon, että kukin voi omalla seudullaan tehdä sillä yhteisvastuun hyväksi myytäviä rättejä. Vähän vielä viilailen sitä paperia, jonka olen tehnyt, että siitä saa selvän.

Tervakosken Coconutin lankapäivässä kävin, mutta siitä sitten uusi päivitys.

Tämän kuvan haluan kuitenkin laittaa tännekin. Näin paljon tuli sytomyssyjä, mutta siitä enemmän Kanta-Hämeen sytomyssy blogissa.


Oikein ihanaa huomista palmusunnuntaita ja alkavaa hiljaista viikkoa kaikille toivottelen.