Ihan ensiksi miljoona kiitosta kaikille jotka olette muistaneet... Nyt huomaan, että en ole vielä ottanut kuvia niistä ihanuuksista joita olen saanut. Ei ole oikein ollut rahkeita, vielä. Sähköpostiakaan, en ole ihan kokonaan pystynyt vielä purkamaan, teen kaiken pikkuhiljaa. Joakinen muistaminen on ilahduttanut äärettömän paljon-

Hoitojaksoni on siinä vaiheessa, että saan olla kotona niin paljon kun haluan. Askikloviiria tiputetaan kolme kertaa päivässä, eli tällä hetkellä niin, että aamulla varhain, klo 17 ja yöllä. Näin saan aikaa siihen, että käyn olemassa täällä omassa kotona. Alla olevassa kuvassa tämä minun ystäväni, joka meni tukkoon aamulla, eli luvassa paikan vaihto kun menen takaisin sairaalaan.

Tänään on kolmas päivä kun ei ole päänsärkyä. Olo on ihana.

Käsitöitäkin on valmistunut sairaalassa, illalla kun on ollut aikaa. Kuvia valmiista ei vielä ole, sillä viimeistelyn aion tehdä täällä kotona.

Tämä tunika odottaa viimeistelyä, on siis menossa minun eskariopettajalleni.

Qvidi Mina lappuja on valmiina 67 ja kakkoskerroksen jälkeisessä tilassa on 99 kpl ja ykköskerroksen jälkeisessä tilassa on 7 kpl.

Jotain muutakin on valmiina, mutta niistä ei vielä voi kuvaa laittaa.

Seuraavan viikon on isäntä lomalla, samoin lapset tiistaista eteenpäin. Se tarkoittaa, että käyn kotona säännöllisesti lomalla. Ehkä ehdin myös lukemaan mitä kaikkea teille muille kuuluu.

Lauantain terveisin seijap