Puikoilla on siis lapaset, jotka saivat alkunsa Novitan neulomon keskustelusta.  Siellä mietittiin ohjetta näihin lapasiin. Minun oli pakko ottaa esille lapaset, jotka olen neulonut itselleni noin 20 vuotta sitten. Ei minulla näihin mitään mallia ole ollut, silloin tyttönä vaan neuloin tasona ja ompelin sivusauman ja kärjen umpeen.


tasona neulotut lapaset

Aika vähällä käytöllä ovat olleet, mutta mallista tykkään. Päätin sitten tuon mallin kirjoittaa ylös, jos joku muukin siitä tykkää. Novitan neulomon ekstraideoihin ajattelin tarjota, ja silloinhan langan käsittääkseni täytyy olla novitalaista.

Siinä se tenkkapoo meinasikin tulla. Ei mulla ollut sellaista novitalaista, että jälki olisi ollut mieleistä, kunnes eilen huomasin Isovelikerän jämät.


isoveli lapaset

sen verran paljon olen laiskistunut sitten kouluvuosien, että en enää tee tasona vaan sukkapuikoilla pyörönä. Ommeltavaksi jää vain kärki. Kyllä näistä lapaset siis tulee, ei vanttuut, rasat, eikä kintaat, vaan lapaset.

Vilman kännykkää ei saanut pelittämään kaikista teidän hyvistä ohjeistanne huolimatta. Olen siis tänään hakenut lapselleni uuden. Kiitos  opastuksista ja vinkeistä. Seuraavan kastuneen puhelimen laitan muovipussiin märkänä ja huoltollikkeeseen, niin on vielä kuulema toivoa.

Hyvää alkanutta viikkoa teille kaikille, mulla oli jumppa ilta tänään ja niin on huomennakin. Sattuvat opiston jumppa ja työpaikan jumppa peräkkäisille päiville. Mutta eipä tuolla väliä.