Tälle päivälle tiedossa taajamareissua, lapsilla on parturi/kampaaja-ajat. Saavat päänsä, koulun aloituskuntoon. Lisäksi täytyy käydä ruokakaupassa. Illalla sitten tiedossa neulontaseuraa, mukavaa. Niin ja postiinkin täytyy keretä, että ystävän nimipäivälahja lähtee kerrankin liikkeelle. Minulla kun käy niin helposti, että unohtuu ja sitten jää lähettämättä kokonaan.

Meillä olisi liput Farmariin.

Legolandissa


Tekisi mieli lähteä, mutta ollaan oltu niin paljon liikkeellä, että tuntuu että ei ole järkevää. Lapset eivät ole ollenkaan innostuneita, kummallista. Sovimme siis, että isäntä lähtee naapurin Isännän kanssa huomenna. Ehdinpähän sitten ihan varmasti makkaran paistoon, viime kesäiseen tapaan. (Tuo kuva ei siis ole Lahdesta, vaan kesän Legolandin matkalta.)

Perjantaina lähdemme Tampereelle, ja olemme siellä koko viikonlopun. Lomani loppuu siis kesäjuhlia viettäen.

Mukavaa keskiviikko päivää kaikille!