Hurjan tuulinen maanantai. Tuntuu että tuuli vie mukanaan, mutta eiköhän sitä vielä maassa pysytä.

Lapset olivat tänään mummilla hoidossa. Hain työpäivän jälkeen ja näin edetään kunnes isännän kesäloma alkaa. Ensi viikko on tosin poikkeuksellinen, minä olen leirillä ja isännällä on Maarienhaminaan työmatka, joten lapset ovat mummilla myös muutaman yön.

Viime viikolla tapasin Kristiinan Helsingissä ja kävimme vain yhdessä lankakaupassa. Sen minkä säästin postikuluissa käytin sitten sukkalankoihin. Vein Kristiinalle hiukan puuvillakankaita ja vinonauhoja, kun meillä ei kukaan saa niistä mitään aikaiseksi. Niin ja sain Kristiinalta ihan puikkopussukan. Kiitos vielä Kristiina seurasta ja siitä vihreästä ;)

2538311434_24f0d09e61.jpg

Kasvaako teillä koskaan tällaisia omenoita?
Hups on autoa pesevä isäntäkin tullut vahingossa kuvaan. Lanka on siis ostettu Priimasta ja Araucanian käsinvärjättyä sukkalankaa. Ihania. Tuosta enemmän kirjavasta Vilma jo varasi itselleen sukat. Nyt ei tänne huusholliin saa enää ostaa sukkalankaa, riittävät vähäksi aikaa. Ihan oikeasti. Vielä kaksi bussiretkeä tällä viikolla ensi viikolla tiistai-perjantai eläkeikäisten leirillä kyllä siis sutinaa riittää. Niin ja vähän muutakin on tällä viikolla, siitä sitten myöhemmin.

Moikka!