Helmikuun aikana sain valmistuneisiin töihin käytetttyä lankaa 1,315 kg
Valmistuneista löytyy erilaisia lapasia ja  huiveja sekä oma Teddy-neule. Lankaa  ostin enemmän kuin kulutin. Onneksi en osallistunut hamstereihin.

Tässä kuussa en ole kuitenkaan tehnyt mielestäni hukkaostoksia. Mummon huivi on jo toivottavasti käytössä, Teddyt ovat jo valmiina neuleena, samoin Jämsän hahtuvalankalapaset ovat jo olleet käytössä. Oskarin Kolibri-kurkkusalaatti-neuleesta puuttuu enää toinen hiha. Isäntä tykästyi myös langan väriin. Mitenhän nuo raidat asettuvat isossa neuleessa. Toisaalta, jos teen isännälle akryylineuleen, taidan hakea siihen langat lähes paikallisesta liikkeestä.

Tänään alkaakin sitten yhdessä neulominen. Täytyy tunnustaa, että aloitin jo takakappaletta eilen.
Hyvää torstaipäivää kaikille