Ollaan jo laskiaissunnuntain illassa. Päivä on ollut kerrassaan hyvä.

Aamulla olin kirkolla jo ajoissa ja saimme, edelleen kuumeessa olevan, kanttorin kanssa laulun katsottua läpi.  Messussakin se, ainakin minun mielestäni, meni ihan asiallisesti. Yhden asian huomasin. Kun en ole töissä, eikä meille tule suurempaa paikallista sanomalehteä, en tiedä keitä on kuollut. Nyt luettiin kuolleeksi kaksi ihmistä, joiden omaisia olisin halunnut muistaa. No täytyy tehdä se nyt hautajaisten jälkeen.

Iltapäivällä lähdimme luistelemaan. Tai lapset luistelivat, ei meillä  isännän kanssa ole luistimiakaan. Oli kiva huomata, että Vilmakin pysyy jo hyvin pystyssä. Sai Oskarin vanhat hokkarit, kun kaunoluistimet tulivat pieniksi ja kyllä pääsikin niillä lujaa. Huomenna taidamme lähteä Vilman kanssa uudelleen, kun Oskari menee kolukaverinsa luokse kylään. Tänä vuonna luistelemaan täytyy tosiaan lähteä, kun omalla kylällä ei ole jäätä.

Käsitöitä en siis juurikaan ole tänään tehnyt. Illalla Idolsin ja Amazing racen aikana joku työ kuitenkin etenee.

Maaralle kiitos valokuva kommentista. Olen joskus kouluaikoina kuvannut enemmänkin ja mielestäni ihan hyviä kuvia. Nyt tuon digikameran myötä olen innostunut taas kuvailemaan ja kyllä se silmä ja käsi siinä kehittyy. Toivottavasti aina vaan parempia kuvia opin ottamaan.

401602.jpg


Tälläinen oli joulutähteni vielä perjantaina. Leikkasin sen eilen ja nyt sitten yritän sitä hoitaa, että se säilyisi ensi jouluun.

Hyvää laskiaissunnuntain iltaa teille kaikille!