Olimme isännän kanssa tänään yhetyteen kutsuttuina. Lapset veimme aamulla mummille ja ajelimme Järvenpäähän. Kävimme Kulmakonditoriassa juomassa kahvit ja syömässä toastit ja sitten menimme kirkolle.

Ensimmäisen tuokion olimme paikalla, sitten ajelimme kotiin. Ihana oli istua ja kuunnella kaksi raamattutuntia ja yksi alustus. Raamattutunnit pitivät Jaakko Harjuvaara ja Salme Blomster, alustuksen Veikko Pöyhönen, päivien isäntänä oli Reijo Telaranta. Meidän isännän osalta 2 tuntia oli riittävän iso sosiaalinen tapahtuma. Toipumista on kuitenkin sen verran, että tuohon asti päästiin.

Neulotuksi sain yhtä "salaista juttua". Lankana Lett Lopi. Sain oikeastaan melkein valmiiksi. Kerron sitten enemmän kun on saajallaan.