Huomenna on lapsilla vuoden ensimmäinen koulu- ja eskaripäivä. Oikeastaan hyvä näin että alkaa vajaalla viikolla, ehtii taas vähän kevyemmin aloitella.

Minä olen luvannut lähteä äitini kanssa kaupunkiin, takkiostoksille makutuomariksi ja vähän varmaan autokuskiksikin kun osa vaatekaupoista on muuttanut pois keskustasta. Saatanpa käydä Wetterhoffilla, kun on se lahjakorttikin. Lankoja ja keskeneräisiä töitä on kyllä ihan riittävästi, mutta jos vaan saamassa ajatuksia. Mieli tekisi neuletta silkki-villalangoista ja siihen pitäisi löytää jokin kiva pitsi- tai palmikkoneule. Näissä väreissä kun on niin monta mieleistä.

Tänään olimme ilta teellä kummitytön (nuori opiskelija neitonen, ei siis ihan tyttö) vanhemmilla. Olisi pitänyt olla kamera mukana. Kummitytöllä oli ongelma. Hän teki ensimmäisiä sukkia sitten koulun ala-asteen. Siinä me sitten yhdessä neuloimme hänen Step-lankaisiin sukkiinsa kantapäätä. Saa nähdä kuinka sen seuraavan sukan kantapää onnistuu. No onneksi opiskelijan loma jatkuu vielä, saattaa tulla neulomisreissu vielä ennen kuin opiskelu paikkakunta kutsuu. Ei ollut muuten ihan helppo juttu, kun en minäkään ole pariin vuoteen tehnyt tavallista kantapäätä, aina olen kokeillut jotain uutta. Hyvin kuitenkin selkäytimestä nousi tuo koulussa opittu.

Mallilehtiä olen selannut koko päivän, lähinnä noita lasten vaatteita, joita pitäisi ommella. Kaavojakin on piirretty, jos sitten huomenna kaupunki reissun jälkeen.

Ai niin, haravoinpa tänään lehtiäkin. Isäntä ja lapset kuljettivat kasat traktorilla pois, eivät sittenkään jääneet kevääseen.