Edit: Kävin muuttamassa puikkokoon kun olin tarkistanut. Samalla ihmettelin kun blogilista ei ollut tätä laittanut päivittyneeksi, vaikka oli tarkistanut.

318723.jpg

Tässä ovat rakkaalle pikkuveljelleni ja hänen morsiamelleen lahjaksi menevät kihlalapaset. Kihlajaisia vietetään loppiaisena. Uskallan siksi kertoa lahjasta täällä, kun en usko kummankaan täällä käyvän. Jos saavat etukäteen tietää niin haitanneeko tuokaan.

318725.jpg

Kihlalapaset
Malli:oma
Lanka: Novita Teddy
Menekki: 143 g (huom tarkka punnitus tulos)
Puikot: 4,5 sukkapuikot

Lapasten ideahan on se että on yhdet lapaset, oikea ja vasen. Sitten niiden lisäksi on tuo lapanen jonka kanssa voi kulkea käsi kädessä. Yhteinen lapanen on leveä ja hiukan lyhyempi kun toiset lapaset, sillä sormethan ovat koukussa.

Meinasin ensin tehdä lapaset ohuemmasta langasta, mutta Hannan neuleesta jääneet Teddyt olivatkin oivalliset tähän käyttöön.

Osviittaa näihin lapasiin sain tästä Sandnessin ohjeesta ja Novitasta vuodelta 2001. Molemmat olivat vain turhan ohuelle langalle. Lisäksi täällä oli kerrottu parilapasista. Koitan saada tuon ohjeen ihan kirjalliseen muotoon, sillä ajattelin että siitä voisi olla jollekin hyötyä.