Nämä maanantait muotoutuvat ihan omanlaisiksi päivikseen. Niinä maanantaina, kun isäntä ei voi viedä Vilmaa eskariin huomaan, että minulla menee koko päivä taajamassa. Tänään hoitelin muutaman asian ja kävin purkamassa kirpputoripöydän ja sitten kello olikin jo niin paljon, että ei oikeastaan kannattanut kotiin ajaa.

Kulutin aikaa paikallisessa lankakaupassa.
Loopat olivat tännekin rantautuneet,    yhtään mallihuivia ei ollut vielä tehtynä. En minä kuitenkaan vehjettä ostanut, ajattelin itse askarrella, jos innostun puuhkahuiveista. Loopan hinta oli 2,80 €, mitähän mahtaa olla muualla? Garnstudion Alpacaa oli hyllyssä kaksi kerää. Meinasin pyörtyä kun näin hinnan 8,90/ 50 g. Pakko oli tarkistaa Garnstudion sivuilta, kyllä se sieltä ostettuna maksaa 4 €/ kerä. Kyllä minäkin varmaan kohta ostan kaikki lankani netin kautta. Myyjä sanoi, että lisää Alpacaa on tulossa, en uskaltanut edes vaikuttaa kiinnostuneelta, kun en sitä tuolla hintaa raaski kuitenkaan ostaa.

Iltapäivällä olen ommellut. Vihdoinkin olen saanut sen verran raivattua tilaa ompeluhuoneeseni, että jotain mahtuu tekemään. Vilma on saanut yhdet housut ja yhden tunikan, toiset housut ovat työn alla.

Muistakaahan osallistua arvontaan. Siis kun 10 000 on täynnä, niin arvonta aika on ummessa. Siihen mennessä kommenttinsa
tänne jättäneiden kesken arvon jotain. Jos joku bongaa tasaluvun eli 10 000. Olisi kiva myös hänet huomioida, että siitä sitten saa jättää erillisen merkinnän. Laittakaa myös yhteystietoja, jotta osaan ottaa yhteyttä.

Nyt meidän kotona oleva joukko lähtee kirjastoautolle. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille.