Tämä päivä on mennyt jotenkin tosi nopeasti. Aamulla lapset nukkuivat tosi pitkään. Vilma 5v heräsi vasta kun kello lähestyi kymmentä. Minä nautin aamun hiljaisista hetkistä. Istuin ja katselin ikkunasta naapurin kuminapellolle samalla mietin mitä tarjota huomisilla Tupperware kutsuillani.

Kauppareissulla etsimme viikatetta. Olin ällistynyt. Asumme maalla eikä paikallisissa liikkeissä ollut viikatteita. Olin kuulema jo toinen joka tänään viikatetta kysyy. Syynä minulla ovat ohdakkeet, jotka tukkivat kohta pihaan ajotiemme.

Kun isäntä tuli kotiin suuntasimme jälleen mustikkametsään. Meidän lisäksemme siellä oli käynyt joku muukin. Eipä tuo mitään. Miljoona kärpästä ja paarmaa ympärillä saimme pari litraa marjoja ja jälleen syötiin mustikkapiirakkaa. Että se osaakin olla hyvää.

Malibu toppini sain valmiiksi. Oli eka työni Malibusta. Tein aivan ohjeen mukaan ja on se vaan uskottava, että mulla on pitkä selkä. Vähän olisin pidemmän tehnyt jos olisin tiennyt että lankaa riittää.  Langan olen ostanut Korialta pussilankana ja sitä sain kulumaan 400 g. Ohje oli Kotiliedestä  nro 9 tältä vuodelta.




AnneM oli jo löytänyt tiensä tänne blogiini, onnistuin kuitenkin tuhoamaan hänen kommenttinsa. Tuntui kyllä tosi upeelta tuo ensimmäinen kommentti. Kiitos siitä. Laitan kyllä lisää kuvia aiemmista töistä. Tarvitsen kuitenkin isännän apua asiassa, kun tämä kone on minulle niin outo. Juuri nyt en raaski häntä häiritä, sen verran sahaamisen ääniä tuolta kitaran rakennushuoneesta kuuluu.