334942.jpg

February / March
Blue, White, Gray


Helmikuun alku lähenee. Minä olen miettinyt miten toimin osallistumiseni kanssa. Päätös oli ihan selvä kun sain käsiini tuon Eeva Haaviston kirjan, Sata kansanomaista kuviokudinmallia. Teen joka jaksossa lapaset, joissa käytän jakson värejä. Eihän niistä tule perinnelapaset, kun värit eivät täsmää, mutta niissä on niin kauniita malleja.

Villannen blogissa löytyy muuten sivu jossa on ihania hänen neulomiaan lapasia. Itse en ole moneen vuoteen kirjoneulelapasia tehnytkään.

Kysyin kirjastosta olisivatko myyneet minulle tuon Haaviston kirjan, 10 vuoden aikana olin toinen lainaaja kirjalle. Alussa näytti, että kirja saisi uuden kodin meiltä, mutta sitten virkailija huomasi, että sivukirjastonkin kirja on lainassa. Niinpä sitten kirja jää kirjaston omaisuudeksi. Päätös oli mielestäni oikea, sillä näinhän se on useampien ulottuvilla.

Jälleen lainaus Eeva Haaviston kirjasta.
"Kudin on kuljettanut Suomen naisen sielullisten ja aineellisten murrosten läpi. antanut aineellista lämpöä, sielunlämpöä, mielenrauha. Suomen nainen on kutimensa ääressä saanut uusia virikkeitä ja uuden uskona vaikeinakin aikoina. Pikkulasten villanuttuihin on pantu sukupolvien toiveet, silmukka silmukalta, kerros kerrokselta on rakennettu uutta elämää.
Siunattu kudin"