Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Käsitöitä ja perhe-elämää ja vähän opiskelua ja työtäkin. Reilu nelikymppisen diakonissa perheenäidin silmin katseltuna ja ihmeteltynä.

27.11.2010 - 22:21

Ihan ensiksi kiitos kaikista kommenteista täällä ja Tiinulin blogissa. On ollut ihana niitä lukea, ja jos minusta tuntuu näin hyvältä, niin uskon, että Tiinulin läheisistä tuntuu myös hyvältä. En torstaina, edellisen päivityksen, laulua valitessani arvannut, että pääsen sitä laulamaan jo viikon päästä. Tänään tuli pyyntö, että isännän kanssa olisimme tuttavan hautajaisissa viikon päästä laulamassa ja niinhän minä sitten lupasin. Mielestäni tuo laulu sopii oikein hyvin siunaustilaisuuteen, kirkkoon. Kyseessä on entinen naapurini, nykyisen naapurini äiti. Jotenkin kuolema on tullut lähelle useasti tässä loppuvuoden aikana. Mutta niin se vain joskus on. Kaikella on aikansa.

 

Tänään olemme olleet mukavalla kyläreissulla Nokialla. Ennen sinne lähtöä kuvasin neuleita joita on valmistunut tässä viikkojen kuluessa, mutta jääneet kuvaamatta, kun aina on ollut pimeää.

Tovea on ollut puikoilla näitä lapasia tehdessä. Turkoosit ovat pieneen naisen käteen sopivat. Ja puna-harmaa raitaiset taas isoon miehen käteen sopivat.

 

Molemmat on neulottu 3,5 puikoilla ja pienissä on ollut silmukoita 12/puikko isoissa 15/puikko. Pyykkikoneen päivittäispesuohjelma ja 40° on ollut hyvä huovutus lämpötila tässä uudessa koneessa.

Malli: peruslapaset, huovutettu

Lanka: tove

Menekki: Turkoosit 46 g

Raidalliset 57 g

Puikot: 3,5

Huovutus: 40° päivittäispesu

Muutakin on täällä kuvattuna, mutta laitan niitä sitten vaikka ajastettuina päivityksinä tulemaan, että täällä tulossa olevan kiireisenkin viikon aikana tapahtuu jotain.

Meillähän on tulossa 10v juhlaviikko. Vilmalla on tiistaina syntymäpäivä, jota juhlitaan sitten loppuviikolla. Mummi on luvannut olla apuna synttärileipomusten kanssa, kun tulevalla viikolla on vähän iltatöitäkin.

 

Huomenna on 1. adventti. Me lähdemme käymään kylässä kummitytön uudessa kodissa.  Taidetaanpa hoosiannaa veisata autossa radiojumalanpalveluksen myötä. Vanajan kirkosta tulevan TV-jumalanpalveluksen sitten katselen netin kautta, jossain vaiheessa.

 

Oikein hyvää ja siunattua alkavaa adventin aikaa sinulle.

 

PS: Reilun tunnin päästä soi taas jo jouluradio.

 

 

Kaisa kirjoitti 28.11.2010 - 09:52
Kiitos jouluradiomuistutuksesta! Itse asiassa välilehti on ollut auki tuossa jo monta päivää, mutta silti olisin unohtanut. Kauniita lapasia! Tiinulia kaivaten, vieläkin tuntuu niin oudolta...
KristiinaS kirjoitti 28.11.2010 - 11:43
Oikein hyvää ja rauhaisaa adventtiaikaa Sinulle ja perheellesi.

Surua on myös muualla: Maartsi on menehtynyt ja Tupunan blogi ei ole päivittynyt pitkään aikaan, mitenkähän siellä voidaan tai ei voida.
http://maartsi.blogspot.com/2010/10/rusetit-ribbons.html
http://resori.blogspot.com/

mm kirjoitti 28.11.2010 - 12:35
Kiitos terveisistä.
Hyvää adventin aikaa.
Tiistaina pääsen Porin Diakiin työtehtäviin. Vien sinulta sinne "henkisiä" terveisiä...
MariJ kirjoitti 28.11.2010 - 13:49
Minä lauloin tuon saman Ota hänet vastaan aikoinaan hautajaisissa. Isäni tytärpuoli (= isän avopuolison tytär edellisestä liitostaan) kuoli 9 vuotta sitten joulun alla auto-onnettomuudessa 21-vuotiaana. Olin hänen hautajaisissaan kanttorina ja tuon laulun lauloin myös siunaustilaisuudessa siunaamisen jälkeen. Sopi minusta erityisen hyvin juuri nuoren hautajaisiin, kun on kuitenkin melodialtaan vähän kevyempää tyyliä, mitä monet "perinteisemmät" laulut, joita hautajaisissa lauletaan.

Siunattua adventin aikaa teidän perheelle!
Hepsi kirjoitti 28.11.2010 - 13:52
Kauniita lapasia!
Tupunaa minäkin olen miettinyt monesti...
TuuliS kirjoitti 28.11.2010 - 17:26
Oikein hyvää ja rauhallista adventtia sinulle Seija-ystäväiseni!
Neili kirjoitti 29.11.2010 - 12:13
Siunattua adventinaikaa sinulle ja perheellesi.
Nelimummi kirjoitti 29.11.2010 - 14:18
Olisiko sinulla mitään tietoa Eesti Kindakirjad, tai Eesti Kirikindad 1 ja 2 hinnoista. Meiltä täältä savosta on menossa bussilasti naisia matkalle. Toivon yhtä heistä tuomaan minulle edes jonkun noista kirjoista. Riippuen vähän hinnasta, vaikka parikin. Itse en tuonne pääse. Tai jos jollakulla muulla tätä lukevalla olis tietoa, kiitoksella vastaanotetaan.
Marjut kirjoitti 29.11.2010 - 16:21
Oikein mukavaa adventin aikaa!

Lapasesi ovat tosi kauniita:)
KristiinaS kirjoitti 29.11.2010 - 20:33
NELIMUMMI: laitoin kirjasta vastausta Seijan seuraavan kirjoituksen kommentiin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Olen mukana
 
 
 









 
Jo mennyttä
Sivupohja

Nyt käytössä pohja




 

Neuletapaamiset lähiseudulla
 

Tervakosken neuletapaaminen
eli  Villaklubi kokoontuu
parillisen viikon keskiviikkoisin klo 18-20
Napialan työväenyhdistyksen kerhotilassa
osoitteessa Kissanhännäntie 3, Tervakoski
 
 
Poikkeus-neulojat

 eli neuletapaaminen Turengissa

parittoman viikon keskiviikkoisin klo 17.30 -20
Kahvila-Poikkeuksessa
 
Janakkalan pääkirjasto - liikuntahalli,
Koulutie 2 A, 14200 Turenki


 

 

Näissä lähiliikkeissä vierailen
Kävijä laskuri

Kävijälaskuri

alkaen 18.7.2006

laskuri napattu täältä.
Muistamisia
















 


Kiitos, teille rakkaat ystävät!
pyyntöni