Tänään oli se päivä kun Novitan neulomolaiset vierailivat Korialla Novitan tehtaalla. Tuula/mumma jo ehtikin pitkät pätkät kirjoittaa ja laittaa kuvia, mutta jotain tännekin.

Tästä reissusta on jo puhuttu kauan, ja nyt se sitten toteutui. Nyt kyllä täytyy sanoa, että hyvää kannatti odottaa. Aamulla pakkautuivat minun autooni jo kotikunnassa Tuula ja Pike ja sitten matka naapurikuntaan ja kyytiin Sarsa ja Enwy. Tässä vaiheessa sitten minun navigaattorini päätti siirtyä Demo-tilaan ja ohjata meitä ihan eri kautta, mutta Sarsa ja paperi ohjeet olivat onneksi mukana.

 

Tässä Novitan väkeä meitä vastaanottamassa

Meitä oli paikalla aikamoinen joukko.

En kirjoittele tässä juurikaan nimiä, kun en keneltäkään kysynyt saanko sinut blogissani mainita. enkä kyllä kaikkien nimiäkään muistaisikaan.

 

Tehtaalle menimme kahdessa ryhmässä, joskus kuuli enemmän ja joskus vähemmän tehtaan pauhu on aikamoinen.

Tässä 7 veljestä menossa värihuuhteluun, vai mitenkähän se sanotaan.

Tässä värjäämöpäällikkö Pekka, jolta kuulimme ihmeellisestä värjäämisen maailmasta.

Ja voi sitä väriterapiaa, joka seinillä roikkui.

Värjäämössä pata oikeasti höyrysi

Tässä Pekka kysyy, minkä värin sinä näistä ottaisit.

Tehtaalta pääsimme henkilökunnan myymälään. Yleis silmäys myymälästä ennen joukon sisääntuloa näytti tältä.

Ja joukon lähdettyä tältä.

Mikä oli  se voima joka sai hyllyt ja korit tyhjiksi ja joukon uudelle kierrokselle?

Tehdaskierroksen jälkeen saimme kahvia, mehua, pullaa ja pikkuleipiä ja sitten ostoksille. Kyllähän sitten jo taas jaksaakin.

Jonossa oli jo vaikeuksia, kun eivät kädet ihan riittäneet.

Ihania Merino woolejakin löytyi hyllystä.

Neulesuunnittelijoiden ja kerhoemännän yhteistyö kassalla oli saumatonta ja joku alennusnappikin toimi. .

Korin täysi Floricaa ja vähän muutakin.

Jotain kaunista tulee tästäkin kärrylastista, veikkaan.

Susannen ehdotus oli, että Novitan neulomoon laitetaan ketju Koria ja sitten tältä reissulta ostetuista langoista valmistuneet siihen ketjuun numeroiden Koria1, Koria2 jne.

Kun Novitan ostoskassit eivät riittäneet otettiin jätesäkit apuun.

Kuten näkyy, ostoksia on tehty.

Pike selvisi tällä kertaa vähän vähemmällä, kun muinoin Päntäneen reissulla. Kädessään oleva pussikin on nimittäin minun.

Tässä ollaan muuten jo toisella kierroksella.

Ennen ABC:lle syömään lähtöä oli arvonta, jossa kolme lankakassia ja yksi lierihattu vaihtoivat omistajaa.

Mutta ennen arvontaa, astuu vielä yksi onnellinen ostoksilta tulija ulos liikkeestä.

Mahtuivatpa kaikki minun autooni, siis viiden naisen langat. Niin ja minähän en ostanut kuin sen yhden pienen pussin, joka oli Piken kädessä. Oikeasti. Tuo yksi Novitan pussi on minun ja sen sain pakata täyteen kun olin tämän matkan saanut järjestetyksi. KIITOS!

 

Kiitos kuuluu Novitan väelle, joka mahdollisti tämän meidän päivämme, sekä jokaiselle neulomolaiselle, joka oli matkassa. Nyt on hyvä kesän alkaa.

Niin ne kassissa olevat langat. Niistä lisää myöhemmin.