Eilinen aamu valkeni Heimolassa tämän näköisenä. Lunta oli satanut mutta onneksi minulla vielä oli talvirenkaat alla, että pääsin Riihimäen asemalle. Olin lähdössä Tallinnaan matkalle, jonka Katja oli varannut jo tammikuun puolivälissä.

 

3455551824_f9f580e4ef.jpg

Riihimäeltä hyppäsin H-junaan ja sillä Helsinkiin, asemalta Kristiinan kanssa 15A bussiin, jossa olikin jo Mari istumassa, me saimme seisomapaikat. Pikapikaa oltiinkin satamassa jossa tavattiin muu joukko. Tai koko joukko tavattiin vasta laivassa, kun joillekin tuli pikkuisen kiire.

Tallinnan ensimmäinen kohde oli Karnaluks

3454734767_5e22dd4412.jpg

Tuota TajMahalia ostin kymmenen kerää. Se oli ns. heräteostos. Noita välikoon pitkiä pyööjä olin kaivannut jo kauan. Isoja hakaneuloja silmukan pitimiksesi, pitkiä neuloja olitöitä varten, kirjoneuleiden neulomisen apuvälineen ostin kanssa, niin ja kymmenen kappaletta noita kiinnitys solkia.

3455547964_b45f034989.jpg

Lounasta odottaessa, joidenkin ahkerat kädet eivät malttaneet olla neulomatta.

Olin etukäteen ajatellut, että ostan viron villaa, kun se varasto kotona alkaa olla vähissä.

3454735761_72a2a0b8a1.jpg

Nämä neljä vyyhtiä odottavat neulomista.

Oikean puolinen vyyhti on ostettu Jollerin käsitöökamberista. Vyyhdin paino on 260 g ja hinta oli 143 EEK.

Vaalea vyyhti on ostettu Pronksi Löngaboodista ja sen paino on 184 g, hinta 118 EEK. Tuo on sellainen väri, että olen niin usein jäänyt ilman sitä, että päätin sen nyt heti ottaa, että ei tarvitse miettiä, onko sitä SadaMarketissa vai ei. Tuolla Pronksin lankakaupassahan on neuletapaaminen joka keskiviikko ja omistaja on luvannut järjestää neuletapaamisen tarvittaessa vaikka joku viikonloppu ilta. Sisäkuvia en tuolta ottanut, mutta viehättävän vapaalankahuovutetun jakun helman otin kuvaan. Alta näkyy kaunis virkattu mekko.

3455548568_61e43f99b4.jpg

.

Lankakuvan keskimmäiset langat ovat sitten SadaMarketista. Siellä 170 gramman vyyhdin hinta oli 135 EEk eli 9 euroa. Näistä vironvillan ostopaikoista SadaMarket oli siis halvin, mutta kaikissa noissa se on luonnollisesti halvempaa kun Suomesta ostettuna.

Kotimatka laivalla sujui nopeasti, emmehän olisi malttaneet ollenkaan lopettaa neulomista. Koti kuitenkin kutsui ja pääsin aivan suoraan bussista junaan ja Riihimäen asemalle. Kotona olin jo ennen kymppiuutisia.


3454737843_e854f8b992.jpg

 

Eilinen päivä oli sulattanut kaiken sataneen lumen pois. Hyvä niin. Tuuli on kuitenkin niin kylmä, että ei paljon ulkoilu kiinnosta. Täytynee ottaa kuntopyöräilyn kannalta tänään. Uudet langat kutkuttelisivat, mutta uutta ei saa aloittaa, ennen kun vanhoja on ssanut valmiiksi. Onneksi matkaneuleena olleet sukat valmistuivat.

Oikein hyvää sunnuntain jatkoa kaikille, meillä on jo jonoa koneelle.

Ai niin, jos on vielä joku, joka ei tiedä mistä saa tietoa Tallinnan lankakaupoista niin KristiinanSilmukat blogissa on kategoria Tallinnan lankamatkat. Sieltä kannattaa käydä tarpeen tullen katsomassa.