Keski-Suomen reissu on tehty. Meillä oli hyvä reissu. Lapset ovat niin innoissaan nähdessään mummoa ja tutaa (siis isoisää). Pääsivät tutan kanssa uimaankin.

Kotimatkalla kävimme Jyväskylän maaseurakunnan hautausmaalla. Ensimmäisen kerran eläissäni kävin mummoni haudalla.



Tässä ne suvun haudat, jotka kävimme etsimässä. Äitini isovahemmat ja vauvana kuollut täti sekä äitini oman äitinsä haudan kuivuneita orvokeita katselemassa. Mummoni on ollut kuollessaan minun ikäiseni.

Kummitäti sai huivinsa. En oikein tiedä tykkäsikö vai ei. Ei kai ole tapana kovasti sitä näyttää. Minä tein omaa neulepuseroani ja siihen hän ihastui ja kertoi että yksi tätini tekee puuvillalangasta ponchoa ja kuinka hänkin haluaisi, mutta kun ei osaa pitsineuletta. Nytpä on siis joululahja idea valmiina. Puseroni takakappale eteni matkalla ihan kivasti, vaikka vähän ajamisessa vuorottelimmekin.




Lankana siis Novitan Cairo 100% puuvillaa. 250 g kerän vyötteessä olevan ohjeen mukaan sitä teen. Langanhan löysin Orivedeltä alkuviikosta.