Huivivaihto on  päätöksessä minun osaltani. Satu U on saanut eilen huivinsa ja minä olen eilen saanut Tarjalta ihanan huvin. KIITOS, vielä siitä.

Kun huivivaihto parit oli jaettu kyselin Sadulta mitä värejä hän toivoisi, jos apuna olisi Sivillan ja alpacan värikartat. Oli hauska huomata, että joitain noista väreistä  minulla oli kotonakin. Silti päädyin mustaan väriin ja mustassa nimenomaan Sivillaan. Musta on väri, josta en neulo itselleni ja nythän pääsin kokeilemaan mustaa pitsineuletta.

Malliksi löytyi kesäkuun 2008 Kotilieden Silmut-huivi. Näin alkuperäisen huivin kesällä käydessäni Vihreässä vyyhdissä ja ihastuin siihen. Tälläisena sade kesänän kun aina oli pimeää oli musta lanka aika raskasta neuloa, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Ihan ajallaan tuo huivi kuitenkin valmistuikin.



DSC06567

Tässä näkyy, tämän kertainen, pingoitus systeemini. Pitkä verhovaijeri, joka on pujotettu huivin molempiin pitkiin sivuihin. Neulat on tietenkin laitettu kiinni runkopatjaan, mutta eivät näy tässä kuvassa. Tuo runkopatja on kyllä ehdoton apu, näissä pingoitusjutuissa.

Ja kun taas sataa, on huivin kuvaaminen vaikeaa.

DSC06571

Silmut-huivia ovat muutkin neuloneet. Ainakin Villakettu ja Pami olivat muistissani.

DSC06574

Mallin neulominen oli mukavaa, itselle teen varmaankin huivin, jostain muusta väristä.

DSC06575

Malli: Silmut-huivi, Kotiliesi kesäkuu 2008
(levydestä vähennetty yksi mallikerta)
Lanka: Wetterhoff Sivilla, musta (926)
Menekki: 106 g
Puikot: 4 addit

Mukavaa lauantaipäivää kaikille, tänäänkin täällä paistaa aurinko.